Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Silmät sulkemalla hyväksymme ongelmia

Lehtijutut isoista kaupungeista lasten leikkipaikoilta löytyneistä huumeruiskuista ovat varmasti monille tuttuja. Jämsässä tätä ongelmaa ei ole missään isossa mittakaavassa toistaiseksi ollut, mutta mikään lintukoto ei tämäkään kaupunki ole. Tuore esimerkki tästä on jämsäläisen äidin viime viikonloppuna Palomäestä kävelytieltä päiväkodin lähistöltä löytämä huumeruisku, jonka hän vastuullisena aikuisena hävitti. Vaikka tämän asian käsittely saattaa vaikuttaa hätävarjelun liioittelulta, niin senkin uhalla kodeissa olisi hyvä käydä lasten kanssa keskustelua siitä, miten mahdollisesti löydettäviin huumeruiskuihin tulisi suhtautua. Tärkeää olisi, että lapset eivät menisi koskemaan huumeruiskuihin, kuten ei mihinkään muihinkaan löytyviin outoihin esineisiin. Tärkeää olisi mennä kertomaan aikuiselle tällaisesta löydöstä. Kaiken kaikkiaan tärkeää olisi myös se, että jos tällaisia löytöjä alkaa olla yhdellä ja samalla alueella useampia, asiasta ilmoitettaisiin poliisille. Useammat löydöt viittaavat siihen, että kyseisellä alueella on tapahtumassa jotain sellaista, mihin poliisin on syytä paneutua. Niinpä vihjeet ovat varmasti tervetulleita. Toivottavasti Jämsä säilyy sentään sellaisena lintukotomaisena paikkana, jossa lapset saavat leikkiä leikkikentillä huolettomasti ja turvallisesti. Yksi tärkeä osa yhteisöllisyyttä on ympäristön turvallisuudesta huolehtiminen. Silmät voi tietysti sulkea, mutta siten hyväksymme turvattomuuden lisääntymisen.