Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Musiikki lähellä sydäntä – Kaikki alkoi haitarista

Musiikki on kulkenut jämsänkoskelaisen Katja Lampisen elämässä pienestä lapsesta saakka. Kaikki alkoi kaksirivisestä haitarista, jota Lampinen alkoi tosissaan soittaa jo kuusivuotiaana. Myöhemmin ensimmäisen soittimen rinnalle tulivat myös viisirivinen haitari ja mandoliini, jonka kolminkertainen Suomenmestari hän myös on. Lampinen kertoo hallitsevansa hieman myös huuliharpun ja tenoritorven soittoa. Liikaa hän ei kuitenkaan halua instrumentteja haalia. –Haluan hallita muutaman soittimen hyvin. Huuliharpustakin saan äänen, mutta isäni veroinen soittaja en sen kanssa ole. Tänä kesänä Lampiselle myönnettiin Mestaripelimannin arvonimi. Mestaripelimannivalinnat julkistettiin Kaustisten kansanmusiikkifestivaaleilla ja arvonimen myöntää Pro Kaustinen ry. Arvonimi myönnetään henkilölle, joka taidoillaan tai muilla merkittävillä ansoillaan edistää kansanmusiikkiharrastusta. –Olen erittäin onnellinen ja ylpeä. Nöyrästi otin tämän arvonimen vastaan. Kyllä tuntuu mukavalta saada tällainen tunnustus. Lampinen toteaa, että helposti omasta mielestä unohtuu, kuinka paljon on musiikin saralla tehnyt töitä ja mitä kaikkea hienoa onkaan tullut tehtyä. Monesti ulkoa päin nousee huomioita, jotka pysäyttävät ajattelemaan. –Kuuntelin isän kanssa radiosta nauhoitettua lähetystä mestaripelimannien soitoista ja liikutuin, kun toimittaja esitti soitostani sellaisia huomioita, joita en ehkä itsekään tullut ajatelleeksi. Sitä ei osaa ajatella mitä kaikkea on saanut aikaan. Juttu jatkuu videon jälkeen Musiikin lisäksi Lampisen sydäntä lähellä ovat luonto, ulkona liikkuminen, perhe ja ystävät. –Veden äärellä oleminen on ihanaa. Ihana on ollut käydä Varpaisniemessä, lapsuuteni maisemissa ,rannalla kuuntelemassa veden liplatusta ja nauttimassa kesästä. Vesi on minulle tärkeä elementti. Lampinen auttaa isäänsä arjessa ja on muutenkin läheinen perheensä kanssa. Haaveissa on ennättää vielä tänä kesänä viettää täti-päivää veljen lasten Janinan ja Jarin kanssa. Kolmikolla on ollut tapana kokoontua vuosittain viettämään yhdessä aikaa. –Monesti sanotaan, että suku on pahin, mutta kyllä tässä tapauksessa suku on se paras. Aina on saanut tukea ja apua vaikeina aikoina. Jämsänkosken Haavistossa lapsuutensa viettänyt Lampinen on viihtynyt hyvin Jämsänkoskella. Joskus mielessä on käynyt lähteä muuallekin, mutta toistaiseksi kotikolo Jämsänkoskella tuntuu hyvältä vaihtoehdolta. –Mitään erityistä kaipuuta täältä muualle ei ole ollut. Lampinen on tällä hetkellä työttömänä, mutta ei jää kotiin makoilemaan, vaan kaikenlaiset projektit kutsuvat ja ideoita syntyy, joskus liiankin kanssa. – En ole koskaan jäänyt kotiin makaamaan, aina on ollut jotain projekteja meneillään. Välillä täytyy ihan toppuutella itseäni, etten tartu suin päin kaikkiin ideoihin, vaikka usein niistä hulluimmista ideoista tulee juuri ne parhaat jutut, Lampinen naurahtaa. Tulevaisuudelta hän toivoisi terveyttä ja onnellisia päiviä läheisilleen ja itselleen. –Viime keväänä terveyteni horjui. Sellainen laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Toivon rauhallisia ja onnellisia päiviä. Ja enköhän soita vielä seuraavatkin 40 vuotta. Työnhakuun Lampinen suhtautuu positiivisin ja avoimin mielin. Viimeisin työpaikka oli toimistotyötä musiikkiopistolla ja työväenopistolla. –Viihdyin siellä. Työ oli mukavaa ja monipuolista ja siellä näki paljon ihmisiä. Vaikka olen perusluonteeltani hieman ujo, haluaisin työskennellä ihmisten parissa.