Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Huhtalan torpalla vaalitaan perinteitä

Huhtalan perinnepäivää vietetään tänä kesänä jo yhdennentoista kerran. Entisen kruununmetsätorpan pihapiirissä voi tutustua vanhanajan työkaluihin ja koneisiin. Vanha isäntä näyttää miten riukuaitaa tehdään. Lapsille on luvassa perinneleikkejä ja -askartelua. Työnäytöksissä voi tutustua myös villan karstaamiseen ja kehräämiseen, kalannahan parkitsemiseen sekä tuohitöihin. Tutuiksi tulevat myös muikun nuottaaminen sekä niittyjen ja puutarhojen kasvit. Haitari soi ja talon takaa kuluu lampaan määkäisy. Huhtalan torpan vaiheita Wuorihuhdan torppa perustettiin Kuhmoislaisen Nihtilän tilan takamaille 1700-luvulla. Torppa sijaitsi noin 10 kilometrin kinttupolun päässä lähimmästä tiestä, joten sen oli oltava pitkälti omavarainen. Kalaisasta Isojärvestä saatiin kalaa, niityiltä rehua karjalle ja pelloilta viljaa, kasviksia sekä raaka-aineita kutomiseen. 1930-luvulla Huhtalan torppa itsenäistyi 40 hehtaarin tilaksi ja jäi lopulta 1960-luvulla tyhjilleen. Vuonna 1982 se sisällytettiin tuolloin perustettuun Isojärven kansallispuistoon. Nykyinen päärakennus on vuodelta 1868. Vanhimpia rakennuksia ovat pihapiirin aitat, joista yksi on siirretty Helsingin Seurasaareen. Huhtala on merkittävä rakennushistoriallinen erityissuojelukohde ja valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö. Huhtalan niittyjä hoitavat lampaat. Tilaisuuden järjestää Metsähallitus yhdessä paikallisten yhdistysten ja yrittäjien kanssa. Ajo-ohjeet Huhtalan torpalle: Länkipohjan ja Kuhmoisten väliseltä tieltä nro 3284 erkanee Huhtalantie, jota ajetaan reilu kilometri. Huhtalaan tulee Länkipohjasta noin 8 km ja Kuhmoisista 25 km. Osoite: Huhtalantie, Kuhmoinen.