Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Wanha Witonen on luonnon oma elämyspuisto

Kirveslahden venelaiturin rannassa Petäjävedellä ei ole tiistaina puolen päivän aikaan tungosta. Maankuuluksikin tituleeratun Wanhan Witosen melontareitin lähtöpisteessä kajakkejaan pakkaavien melojien olettaisi olevan tuttu näky. Siitä huolimatta paikalle osuneiden kulkijoiden täysi huomio näyttää kiinnittyvän pieneen, yliyön reissuun valmistautuvaan melojaryhmään. Tästä joukosta Vesa Jakosuo on ainoana melonut Wanhan Witosen päästä päähän aiemmin, useampaankin otteeseen. Joka kerta reitillä on ollut jotain uutta tarjottavaa, eikä tämä kerta tee poikkeusta. –Vesi on niin matalalla, että ihan kuin menisi aivan uuteen paikkaan, Jakosuo kuvailee. Vedenpinnan mataluus näkyy ja tuntuu viimeistään Piesalanjoella. Tavallisesti vuolaana virtaava väylä on muuttunut kiviseksi pujotteluradaksi, jossa kulkija huomaa tuon tuosta kiikkuvansa pinnan alla piilotelleen kiven päällä. Seikkailu lohkareitten keskellä ei kuitenkaan harmita ketään. Wanhan Witosen ensimmäinen koski, Hankakoski, päätetään suosiolla jättää nyt laskematta, sen verran vähissä on vesi. Kosken ohittaminen maitse osoittautuu hikiseksi urakaksi, sillä täyteen pakatut kajakit on kannettava kosken toiselle puolelle. Sama urakka on edessä Kalliokoskella, jossa kulkuväylän tukkii voimalaitos. Kulkijoiden avuksi paikalle tuotu kärryntapainen ei asiaa juuri auta. –Jos tänne tulisi vaikka kymmenhenkisen ryhmän kanssa, menisi ohituksiin aivan valtavasti aikaa, eräoppaana työskentelevä Jakosuo miettii. Yrittäjän silmin ongelmallisia ovat myös reitin viralliset taukopaikat. –Tänne olisi aivan mahtavaa tuoda ohjelmaa, mutta ei noihin voi viedä asiakkaita. Se harmittaa, kun reitti muuten on upea. Wanhan Sitosen vaihtelevat joki- ja järvimaisemat jättävät ohitus- ja taukopaikkojen ongelmat nopeasti varjoonsa. Pienissä hiekkarannoissa, mäntymetsiköissä ja soisissa maastoissa riittää katsottavaa. Reitille osuvat sorsat eivät ole melojista moksiskaan ja kulkijoiden yllä lentävä harmaahaikara on komea näky. Yöpymispaikaksi valikoituu pieni Kalmavedellä sijaitseva Selkäsaari. Telttojen pystytystä säestävät upeat auringonlaskun värit. Vaikka luonto tarjoaa parastaan, ei monikaan näytä olevan siitä nauttimassa. Ensimmäisen päivän aikana melojat laskeskelevat nähneensä enintään puolenkymmentä muuta vesillä liikkujaa. Näin siitäkin huolimatta, että kesä on komeimmillaan ja lomakausi parhaimmillaan. –Etenkin Jämsän kaupungin hehkutuksen perusteella täällä pitäisi vilistä väkeä. Ehkä yksi reitin viehätys onkin se, että täällä saa kulkea aika rauhassa itsekseen. Jos reitistä tiedettäisiin laajemmin, olisi väkeäkin varmaan enemmän. Tärkeää on kuitenkin saada reitti ensin kuntoon ja markkinoida sitä vasta sitten, Jakosuo sanoo. Tilastojen valossa kunnostukseen käytetyt eurot tulevat myös takaisin. Esimerkiksi Jakosuo nostaa Metsähallituksen laskelmat, joiden mukaan sen jokainen luontokohteisiin sijoittama euro tuo alueille välillisesti 10 euroa. Toisen laskelman mukaan 10 000 dollarin kerryttäminen matkailun kautta vaatii sata risteilijäasiakaskäyntiä tai yhdeksän yöpyvää pakettimatkailijaa, mutta vain neljä seikkailumatkailijaa. Toisena retkipäivänä päästää ihailemaan Survosenkoskia, mutta veden vähyyden vuoksi vain maalta käsin. Ohitukset ovat tällä kertaa entistäkin hikisempiä. Meno tasoittuu Iso-Rautaveden tyynissä vesissä. Taukopaikaksi valikoituu Lylyniemi, jonka hiekkaranta tarjoaa nuotiopaikkarakenteita miellyttävän eväidensyöntiympäristön. Koskipaikat eivät ole vielä kokonaan takana. Jälkimmäistä Luomenkoskea ei koskeksi huomaakaan, mutta ensimmäisen varrelle sijoittuva puolen metrin pudotus ei aivan kaikkia retkeläisiä innosta. Ohituspaikan pusikot innostavat vieläkin vähemmän, joten lopulta kajakit uitetaan kosken läpi vedessä kävellen. Vettä on vähän ja se on lämmintä, joten homma hoituu epätasaisesta kivipohjasta huolimatta näppärästi. Luomenkoskien jälkeen kajakista noustaan vain Iso-Hiekan taukopaikalla, josta ei ole enää pitkä matka retken päätepisteeseen Varpaisniemen uimarannalle. Melontaa on takana reilut 46 kilometriä. Virallisesti Wanha Witonen jatkuisi Oinaalaan, sieltä maitse Kellokalliolle ja Jämsänjokea pitkin aina Hulkkioon saakka. Nämä ennestään tutut osiot jätetään nyt kuitenkin väliin – myös Rasua, jonka Eliel Saarinen legendan mukaan ikuisti vuoden 1909 viiden markan seteliin. Siihen, josta koko reitti on saanut nimensä. Liikkeellä olleen ryhmän arvio on yksimielinen: ilman niitäkin Wanhan Sitosen reitti on huikea, kokemisen arvoinen luontoelämys. –Se on reittinä valtavan hieno. Sijainti Keski-Suomessa isojen paikkojen olähellä on sekin aika mahtava, Vesa Jakosuo tiivistää joukon ajatuksia.