Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Polut kutsuvat jälleen viikonloppuna

Tulevana viikonloppuna 17.–18. elokuuta järjestetään toista kertaa Himos Trail polkujuoksutapahtuma. Tapahtuma keräsi viime vuonna nelisen sataa osallistujaa. Nyt tapahtuma on kasvanut ja kehittynyt. Tämän vuoden osallistujamäärä on kivunnut jo 746. Tänä vuonna Himos Trailin kanssa yhteistyössä on Himos Epic MTB maastopyöräilykilpailu. Tapahtumat keräävät viikonloppuna Himoksen maastoihin yhteensä yli 800 osallistujaa. Himos Trailin kilpailunjohtaja Juha Taini kertoo, että tänä vuonna tapahtuma on yleisöystävällisempi kuin edellisenä vuonna. Reitit kulkivat viime vuonna kokonaisuudessaan maastossa yleisön ulottumattomissa, mutta nyt tähän on tehty muutos. –Pidempien matkojen kilpailijat käyvät nyt kesken matkan pyörähtämässä myös tapahtumakeskuksessa. Tulee lisää seurattavuutta, jos paikalle haluaa tulla katsomaan ja kannustamaan. Tapahtumakeskuksessa Länsi-Himoksen alla pääsee seuraamaan myös sekä polkujuoksijoiden että pyöräilijöiden lähtöjä, Taini kertoo. Lauantai on Himos Trailin pääpäivä, mutta lasten extreme-juoksukilpailu Länsi-Himoksen alueella järjestetään jo perjantai-iltana kello 19. Lasten juoksuun on ilmoittautunut ennakkoon jo 120 lasta. Mukaan otetaan myös jälki-ilmoittautuneita. Maastopyöräilyn ja polkujuoksun lähdöt on ajoitettu lomittain. Polkujuoksun vaellussarjan osallistujat lähtevät matkaan liukuvasti kello 10 – 11 välillä. Tasan kello 10 starttaavat yhteislähdöllä Himos Trailin 9 kilometrin Enjoy- ja 52 kilometrin Double Extreme -matkat. Kello 13.30 on päälähdön aika. Tuolloin matkaan lähtevät 17 kilometrin Challenge ja 26 kilometrin Extreme. Himos Trail on Suomen viidenneksi suurin polkujuoksutapahtuma. Taini kertoo, että laji on vielä varsin nuori. Viime vuonna polkujuoksutapahtumia järjestettiin Suomessa noin 150 ja vain kolme niistä keräsi yli 1000 osallistujaa. Taini on kaavaillut ensi vuoden Himos Trailille tavoitteeksi, että 1000 osallistujan määrä saavutettaisiin myös Himoksessa. Puitteet tapahtuman kasvattamiseksi ovat hyvät. –Himos on hyvä paikka tälle tapahtumalle. Tilaa riittää ja maastoon pääsee suoraan, hieno keskus tällaiselle tapahtumalle. Kaikki liikkujat rohkeasti mukaan Kilpasarjoihin on ilmoittautunut koviakin nimiä, mutta Taini korostaa, että kyseessä on matalan kynnyksen tapahtuma ja esimerkiksi juuri vaellussarjaan voi hyvin lähteä mukaan kuka tahansa, joka nauttii liikkumisesta vaikka ihan vain kävellen. Taini on usein törmännyt siihen, että ihmiset vieroksuvat lajissa esiintyvää juoksu-sanaa ja jättävät sen takia osallistumatta. Vaikka loppujen lopuksi vain melko pieni määrä kilpailuun osallistuvista, tavoittelee tosissaan voittoa ja sijoituksia. –Moni on jo ymmärtänyt, ettei tapahtumaan tarvitse suhtautua kuin kilpailuun. Moni saa intoa, siitä että pystyy suoriutumaan jostain tietystä matkasta. Se on enemmän elämys ja taistelua itseään vastaan. Ehkä noin viisi prosenttia taistelee tosissaan sijoitukset mielessä. Järjestäjien tavoitteena on saada mahdollisimman paljon paikallisia ihmisiä liikkeelle. –Olisi hienoa, että paikalliset löytäisivät vielä paremmin tämän tapahtuman ja kokisivat sen omakseen. Kesän yhteislenkeillä on nyt ollut joka kerta pari kävelevienkin ryhmää ja hyvä määrä paikallisia liikkujia, mutta paljon myös kauempaa tulleita. EDIT 14.8.2018 klo 16.29 Päivitetty ilmoittautuneiden määrä.