Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pennikivi kimaltelee edelleen – Viikinlahden toivomuskivellä on pitkä historia

Espoossa asuva Jaana Korhonen palaa edelleen mielellään lapsuusmaisemiinsa Jämsänkosken Koskikeskisen äärelle. Kävelylenkillä Viikinsillalla sormet sujahtavat taskuun ja poimivat kolikon toivomuskivelle heitettäväksi. Tutulle kivelle heiteltiin pieniä kolikoita jo lapsuusvuosina. Tuolloin rahan mukana lensi toiveita ihastuksen kohteena olevista kivoista pojista. Pieni kolikko riitti pieneen toiveeseen, ison ja tärkeän toiveen toteutumista edistettiin isommalla rahalla. Aikuisena toiveet ovat muuttuneet. Heinäkuisella vierailulla toive oli ympäripyöreä – kumpa elämä järjestyisi mallilleen. –Niinhän se järjestyi. Sen jälkeen ostin ihanan pienen talon Jämsän Haaralankankaalta ja teen syksyllä paluumuuton kotiseudulle. Uskon vahvasti, että kivellä on hyvä taika, hän kertoo tyytyväisenä. Tosin kolikon koon ja toiveen tärkeyden välisestä suhteesta hän ei kuitenkaan ole yhtä varma kuin lapsena. –Viimeisintä toivettani lähestyin heittämällä viiden sentin kolikon, joten ehkä sillä rahan arvolla ei ole niin suurta merkitystä, hän kertoo nauraen. Toivomuskiven historia juontaa 1900-luvun alkupuolelle Jämsänkosken vanhan myllyn ja uimahallin välisen kävelysillan kupeessa oleva toivomuskivi on kerännyt jämsänkoskelaisten kolikoita vuosikymmenestä toiseen. Kivellä onkin kimmellyt eurojen lisäksi myös markan kolikot. Paikallishistorian tuntija Hannu Ahlstedt kuvailee kohdetta lähes ikiaikaiseksi rahanheittopaikaksi, joka tunnettiin aiemmin pennikivenä. –Kolikoita on tiputeltu kivelle ainakin 1930-luvulta lähtien. Ehkäpä kivenlohkare on siirretty paikalleen aikoinaan siltaa rakennettaessa. Paikalle tehtiin rautatiesilta 1920-luvulla paperitehtaan tarpeisiin, mutta kävelijätkin hyödynsivät reittiä. Tuohon aikaan tehtaalle vietäviä puita uitettiin Kankarisvettä pitkin Oinaalaan, jossa oli puiden kuivatuskenttä. Alkuun hevoset vetivät kiskoilla olevia puuvaunuja pallokentällä olevalle toiselle puiden kuivatuspaikalle ja siitä edelleen paperitehtaalle. 1920-luvun lopussa hevosvoimat korvattiin ensimmäisillä pienillä vetureilla. Kuivatuskenttä ja puuvarasto lopetettiin Oinaalasta 1930-luvun alussa, mutta rautatiekiskoja ei heti purettu. –Muistan nähneeni puretun kiskokasan reitin varrella vielä 1950-luvulla, Ahlstedt muistelee. Edelleen maan routiessa rantatien kävelyväylällä saattaa esiin nousta pala paikallista historiaa ratapölkyn muodossa. Sormilahdesta Viikinlahdeksi Toivomuskiven sijaintia nimitettiin vielä 1900-luvun alun kartoissa Sormilahdeksi. –Nimitys oli luonteva, sillä vesialue muodosti sormimaisia ulokkeita Konilannotkon suuntaan. Sittemmin sormia on hävinnyt maantäytön myötä, Ahlstedt taustoittaa. Nykyisin käytössä oleva nimitys Viikinlahti on lähtöisin paperitehtaan ruotsinkielisiltä työntekijöiltä, jotka kuvasivat paikkaa sanalla vik eli lahti. Koskelaiset alkoivat sen myötä kutsua paikkaa Viikinlahdeksi. Ahlstedt laskeskelee, että Viikinlahden ylitse kulkee jo järjestyksessään kolmas tai neljäs silta. Edelleen moni sillanylittäjä pysähtyy hetkeksi kurkistelemaan kaiteen yli näkyykö laakealla kivellä kolikoita, vai onko joku rahantoivossa käynyt sukeltamassa kivelle tiputetut rahat itselleen. Pennikivi on edelleen voimissaan.