Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Partalassa ei naapuria jätetä – Pulsaattoriakin on kierrätetty pyykkipäivinä emännältä emännälle

Viikonloppuna oli pienellä kylällä iso juhla, kun Partalan pienviljelijäyhdistys täytti 90 vuotta. Lähes sadassa vuodessa maaseudun elämänmenossa on tapahtunut valtaisa muutos. –Yhdistyksen perustivat pienviljelijät, joilla oli kullakin muutaman hehtaarin kokoinen tila ja pari lehmää. Tällaisia maatiloja ei tänä päivänä ole olemassakaan, koska ne eivät kannata, kuvailee yhdistyksen aktiivi Eero Lahtinen . Aluksi yhdistyksen nimi oli Ylä-Partalan pienviljelijäyhdistys. Ensimmäinen puheenjohtaja oli Nikolai Jokela . 1970-luvulla nimi pelkistyi muotoon Partalan pienviljelijäyhdistys. –Alusta pitäen toimialue on käsittänyt kuitenkin koko Partalan kylän alueen. Pienten tilojen Partala Jämsässäkin moni pikkutila itsenäistyi, kun torpparilaki astui voimaan 1920-luvun alussa. Näillä uusien pikkutilojen isännillä oli toisenlaiset huolet ja päänvaivat kuin isojen tilojen isännillä, joilla oli vanhastaan maamiesseuransa. Partalan kylillä ei tosin isoja tiloja montaa ollutkaan, koska siellä oltiin oltu Seppolan suurtilojen alustalaisia. Ihan ensin pienviljelijöiden piti pohtia, miten päästä alkuun itsenäisenä viljelijänä. Niinpä pienviljelijöiden yhdistykset syntyivät käytännön tarpeeseen. Tarvittiin viljely- ja kotitalousneuvontaa, kursseja ja yhteisiä maatalouskoneita. Helppoa ei elämä ollut. Peltotilkkujen tuotto käytettiin lähinnä perheen ja karjan ruokkimiseen. Käyttöraha piti hankkia jotenkin muuten. Partalan kylällä lähes kaikilla olikin maatalouden ohessa jokin erikoistumisala. Oli huopatossun tekijää, kirvesmiestä, mylläriä, hevosenkengittäjää ja kankaankutojaa. –Talviaikaan miehet ajoivat ruukkia metsäyhtiöille, kertoo Laila Järvenpää . Talkoita ja yhteisiä vempaimia Usko maaseudun tulevaisuuteen oli vahvaa vielä sotien jälkeen, kun maatiloilla alkoi koneellistuminen. Ei ollut kuitenkaan tolkkua, että jokaiseen mökkiin olisi hankittu vaikkapa oma puimakone. Pienviljelijäyhdistys hommasi koneita sen, minkä vähillä varoillaan pystyi. Yksi yhteinen vekotin oli perunannostokone. –Minäkin muistan perunannostopäivät, jolloin kokoonnuttiin vuorotellen toinen toisten perunapellolle töihin, muistaa Nina Peltola , joka toimii nykyisin pienviljelijäyhdistyksen puheenjohtajana. Naisväki muistaa pulsaattoripesukoneen, jota kuljetettiin pyykkipäivinä talosta toiseen. Vaikka talkooperinne on muuttanut muotoaan, yhä se on hengissä. Edelleen elävää perinnettä on esimerkiksi yhdistyksen astiaston vuokraus pitoja ja perhejuhlia varten. –Kylällä pidetään huolta toinen toisesta. Naapuriapu on voimissaan ja tupailloissa käy mukavasti väkeä, summaa Peltola. Vanha koulu on kylän sydän Kun kaupunki laittoi myyntiin Ylä-Partalan eli Jokioisten vanhan kansakoulun, osti pienviljelijäyhdistys sen hoiviinsa 1980-luvulla. Talon parissa on vierähtänyt kyläläisiltä satoja talkootunteja. –Vanhaa hirsiseinää on otettu esille ja katto on paikattu, mutta paljon olisi vielä tehtävää, esittelee Nina Peltola komeaa taloa. Hänen mukaansa talon kunnostus on yksi osoitus nykyajan talkoohengestä. Vanha koulu on kylän yhteinen sydän, jossa pidetään työväenopiston piirejä ja kyläjuhlia. Taloa myös vuokrataan vaikkapa perhejuhlia varten. –Taloa pitää lämpimänä Raimo Järvenpää , joka käy lämmittämässä vanhoja pönttöuuneja, kertoo Peltola. Toki Partalassa painitaan samojen pulmien kanssa kuin muillakin pikkukylillä. Tärkein kysymys on, miten saada nuoret viihtymään kyläkunnalla. –Tai ainakin palaamaan tänne paluumuuttajina.