Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Erkki Hirvelä palkittiin Grassina-mitalilla

Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö on myöntänyt jämsäläiselle kuvataiteilijalle Erkki Hirvelälle Grassina-mitalin kiitoksena hänen toiminnastaan Italiassa, Firenzen tuntumassa sijaitsevan Grassinan ateljeetalo Casa Finlandesen hyväksi. Mitali luovutettiin talon 50-vuotisjuhlanäyttelyn Jatkuvuus - La Continuità avajaisissa 8. elokuuta Suomenlinnan Galleria Rantakasarmissa. 1980-luvun alussa Erkki Hirvelä paneutui vähällä käytöllä ja huonossa kunnossa olleen Suomen Taiteilijaseuran omistaman Casa Finlandesen kunnostamiseen ja toiminnan elvyttämiseen. Tärkeä osa työstä oli hankkia valtiolta uusia määrärahoja ja rahoitusta talon peruskorjaukseen. Myöhemmin hän oli perustamassa Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiötä. Säätiön hallinnoimana Italian talo sai toiminnalleen tasapainoa ja jatkuvuutta. Casa Finlandese on toiminut viidenkymmenen vuoden ajan suomalaisten taiteilijoiden työskentelyateljeena. Se on antanut tänä aikana mahdollisuuden lähes tuhannelle taiteilijalle kokea italialainen kulttuuri, Firenzen taideaarteet sekä sama toscanalainen maisema, josta taiteilijat jo 1800-luvulta lähtien ovat innoitusta työlleen hakeneet.