Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Hei, kiitos ja ole hyvä

Kassajonossa pieni tyttö totesi äidilleen, että hän haluaa itse maksaa omat karkit omasta kukkarostaan. Se tuntui olevan tärkeä asia ja äiti antoi pienen asiakkaan maksaa itse. Jonossa äiti vielä muistutti, että kassatätiä pitää tervehtiä ja kiittää. Pieni asiakas toimi mallikkaasti. Asiakaspalvelijat, oli ala mikä hyvänsä, saavat usein tarpeettoman paljon lokaa niskaansa vain koska sattuvat olemaan tuohtunutta kansalaista lähellä. On baarimikon vika, jos suosikkijoukkue ei pärjää jääkiekossa ja kalja on kallista. Kaupan kassakin on tahallaan myynyt kaikki hyvät makkarat hyllystä loppuun eikä lähikaupassa muutenkaan ole ikinä mitään. Puhumattakaan siitä, että konduktöörit piruuttaan sotkevat junaliikenteen ja mikään ei ikinä toimi. Sammakoita pääsee monen suusta liian helposti ja yhtään miettimättä. Jokainen meistä voi päättää kohdella toista ystävällisesti, vaikka vähän ärsyttääkin. Jos lapsille opetetaan, että täytyy olla toiselle kiltti ja kohtelias, mikseivät monet aikuiset jaksa itse noudattaa näitä oppeja. Kaupan kassalle voi sanoa kiitos ja hyvää päivää. Kuitista voi kieltäytyä muutenkin kuin ynähtämällä tai käyttämällä ikivihreää "mitähän piip mä sillä teen, ei mee kuule verotukseen" -tokaisua. Pieniä juttuja, mutta näillä on iso merkitys. Tässä kesän aika on tullut käytyä monenlaisissa paikoissa ja kohdattua monenlaisia ihmisiä. Suurin osa kohtaamisista tuo hymyn huulille, mutta valitettavan paljon on niitäkin tilanteita, joissa ihmisiltä unohtuu käytöstavat tai niitä ei ole koskaan ollutkaan. Juuri äskettäin juttukeikalla lähestyin tervehtien kahta henkilöä ja pyysin saada jututtaa heitä. Toinen heistä innostui ja olisi mielellään jutellut kanssani. Toinen käski minun painua muualle (tosin hän ilmaisi asiansa huomattavasti ikävämmillä sanoilla, jotka eivät ole painokelpoisia). Ilmeisesti kyseiselle henkilölle oli äärimmäisen vaikeaa muodostaa sanoja "ei kiitos, en halua". Hänen seuranaan ollutta varsin ystävällistä henkilöä harmitti toisen käytös. Itseäni jäi mietityttämään lähinnä se, miksi joku haluaa antaa itsestään niin tökerön kuvan. Kuvittelevatko nämä ihmiset että kiitos, ei kiitos ja ole hyvä -tyyliset arkipäivän kohteliaisuudet ovat jotenkin kuluvaa tavaraa. Ja mitä varten he niitä säästelevät, jos epäkohteliaisuus on se mihin ensimmäisenä turvaudutaan. Tämä aihe on ehkä vähän kulunut ja moneen kertaan pureskeltu, mutta näköjään edelleen ihan ajankohtainen. Ystävällisyys ja käytöstavat ovat osalla aikuisistakin hukassa, valitettavasti...