Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen – Jätteenkuljetus voi säilyä ennallaan

Kiinteistöjen haltijat voivat Jämsässä ja Kuhmoisissa jatkossakin järjestää itse jätteidensä kuljetuksen. Vuodesta 2013 avoinna olleeseen asiaan tuli piste aiemmin tässä kuussa, kun Hämeenlinnan hallinto-oikeus hylkäsi Jämsän Jäte liikelaitoksen johtokunnan päätöksestä tehdyn viimeisimmän valituksen. Asiaa on käsitelty hallinto-oikeudessa kaksi kertaa aiemminkin. Hallinto-oikeuden linjauksen myötä voimaan jäi johtokunnan toukokuussa 2017 tekemä päätös kiinteistön haltijan järjestämästä jätteenkuljetuksesta. Toisena vaihtoehtona oli, että kaiken asumisesta syntyvän jätteen kuljetus olisi siirtynyt kunnan vastuulle. Käytännössä kaikki kuljetukset olisi tuolloin kilpailuttanut kunta. –Nykyinen järjestelmä siis jatkuu, eli jokainen kiinteistö saa järjestää kuljetuksen kenen kanssa haluaa, jätehuoltopäällikkö Isto Vaheri tiivistää. Liikelaitoksen lopetus voi tuoda muutoksia Kunta kilpailuttaa entiseen tapaan haja-asutusalueilla ylläpitämiensä 120 aluekeräyspisteen sekä Himoksen syväkeräyspisteiden jätteenkuljetukset. Tilanne saattaa tosin muuttua, sillä liikelaitosta ollaan lopettamassa ja toimintaa siirtämässä osaksi yhdyskuntatoimea. Asiasta on jo kaupunginhallituksen linjaus, lopullisen päätöksen tekee aikanaan valtuusto. Mikäli suunnitelma toteutuu, on kaupungille tarkoitus jättää vain lakisääteiset jätteisiin liittyvät tehtävät, mikäli ei-lakisääteisille toiminnoille löytyy ostajat. Haja-asutusalueiden jätepisteet ja Himoksen syväkeräyspisteet ovat juuri tällaista ei-lakisääteistä toimintaa.