Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Astiakaapin menetetyt aarteet

Sata euroa vanhasta kannusta, jonka käyttöarvo on lähinnä pölyyntyminen lasivitriinissä. Neljäkymmentä euroa kahvikupista, jonka reunassa on säröjä. Useita satoja euroja rumasta lasimaljakosta, joka on niin kallis, ettei sitä edes uskaltaisi käyttää. Välillä sitä on lentää pyrstölleen, kun seuraa, mitä keräilijät ovat valmiita maksamaan vanhoista käyttöesineistä. Mielenkiintoista olisikin tietää se logiikka, mistä nykyajan arkisista esineistä tulee tulevaisuuden klassikkoja. Kaikista kun ei tule. Esimerkiksi aikanaan hyvin suositut ruskeakukkaiset Myrna-astiat ovat nykypäivänä monen perikunnan riesa. Tusinan tai jopa kahden tusinan täydet, lähes käyttämättömät astiat eivät vielä kierrä keräilijöille. Tarjontaa on liikaa, eikä toisen aarre olekaan sitä toiselle. Tavaran vaalimisessa on menossa murros. Siinä missä aiemmat sukupolvet ovat säästäneet kaiken hillopurkeista lähtien, nykyinen sukupolvi pyrkii pikemminkin pääsemään tavarasta eroon. Kierrätämme, konmaritamme, myymme kirpputorilla ja heitämme roskiin. Mutta mistä tietää, kannattaako Ikean mukeja säästää kaapissa tuleville sukupolville? Aiemmille sukupolville tavara oli ylellisyyttä. Uusia kahviastioita ei ollut varaa ostaa vuosittain kauden trendien mukaan. Siksi piti ostaa laatua, kestävyyttä ja käytettävyyttä. Aiempi sukupolvi piti myös tavaroistaan hyvää huolta. Minun sukupolveni on vielä ihastunut tavaraan. Tunnesiteeseen liittyy myös tavaroiden käyttö: kun on syönyt mummolassa lettuja tietyltä lautaselta, piirtyy muistoihin lautasen lisäksi myös onnellisia hetkiä ja lapsuuden huolettomia päiviä. Epäilen vahvasti, että tulevat sukupolvet suhtautuvat tavaraan paljon tunteettomammin. Heille tavaraa on ollut aina. Kertakäyttökulttuurissa tavaralla on enemmän käyttöarvoa kuin tunnearvoa. Itse epäilen, ettei nykyajan tavaroista välttämättä edes tule sellaisia keräilyharvinaisuuksia, mitä esimerkiksi Arabian astiat ovat olleet nykyiselle keräilysukupolvelle. Toinen kysymys voi olla se, onko astioita edes säästettävissä. Ehkä nykyinen tavara ei ole niin laadukasta, että tavarasta on mitään jäljellä kymmenien vuosien päästä. Ei taida olla minun kupeistani ja kipoistani tulevaisuuden keräilyastioiksi.