Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Päiväkotilaiset ja koululaiset tarvitsevat alkuviikosta eväät mukaan, uimahalli Koskikara kiinni - Poikkeustilanne JHL:n lakon vuoksi

Jämsän päiväkoteihin ja kouluihin ei ensi maanantaina ja tiistaina toimiteta ollenkaan lämmintä ruokaa, kertoo liikelaitosjohtaja Mervi Västinen Jämsän Ateria-, Puhtaus- ja tekstiilipalvelut liikelaitoksesta. Taustalla on Julkisten ja hyvintointialojen JHL:n kaksipäiväinen lakko. Käytännössä suurin osa Ruokapalvelukeskus Arinan henkilökunnasta kuuluu JHL:ään. Arina tekee ruokaa myös muun muassa kotipalveluun, sairaalaan sekä vanhus- ja vammaispalveluille. Näiden osalta ruokailu pyritään hoitamaan poikkeusjärjestelyin. Västisen mukaan heille ruoka tulee kyllä normaalisti, mutta ruokalistoissa voi olla muutoksia. Päiväkoteihin ja kouluihin tulee ottaa lapselle mukaan omat eväät, jotka säilyvät koko päivän huoneen lämmössä. Näitä ovat esimerkiksi eväsleivät, pillimehut, hedelmät ja juurekset. Myöskään iltapäiväkerhoissa ei ole eväitä. Tarkempia ohjeita saa suoraan oman lapsen päiväkodista tai koulusta. Päiväkodit tiedottavat asiasta tarkemmin Vesselin kautta ja koulut Wilmassa. Jos eväitä ei jostain syystä ole, päiväkodeilla ja kouluilla on tarjolla näkkileipää. Henkilöstöruokailua ei ole missään toimipisteessä. Kouluissa ei ole alkuviikosta myöskään siivousta, kiinteistöhuoltoa eikä iltavahtimestareita. Västinen peräänkuuluttaakin jokaisen omaa vastuuta siisteydestä. –Toki aina on toive, että jokainen huolehtii omat roskansa roskiin, mutta nyt toive on entistä painokkaampi, Västinen muotoilee. Lakko vaikuttaa myös uimahalli Koskikaran aukioloaikoihin. Koska suuri osa henkilökunnasta kuuluu JHL:ään, uimahalli on kokonaan kiinni maanantain ja tiistain. Västinen ei muista omana työaikana olleen yhtä laajaa poikkeustilannetta. Kaupungilla lähdettiin suunnittelemaan lakon aikaisia poikkeusoloja heti torstaina, kun tieto kaksipäiväisestä lakosta tuli. Erityisenä haasteena on ollut se, että osa henkilöstöstä on ollut syyslomalla. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL järjestää alkuviikosta poliittisen lakon, jolla vastustetaan irtisanomislakia. Lakko alkaa maanantaina ja päättyy tiistaina kello 24. JHL:n lakossa on Jämsässä mukana noin 100 henkilöä. Valtakunnallisesti lakossa on noin 10 000 liiton jäsentä. Myös Super ja Tehy ovat ilmoittaneet olevansa ensi viikolla työtaistelutoimenpiteenä vuoronvaihtokiellossa. JHL on ollut työtaistelutoimien piirissä jo lokakuusta alkaen, jolloin JHL asetti ylityö- ja vuoronvaihtokiellon. Liitto on kertonut olevansa valmis jatkamaan työtaistelua, jos irtisanomislain valmistelu jatkuu. Edit: 18.10.klo 13.30 Korjattu päivämäärävirhe.