Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kaupungin toimistopalvelut kolmeen tiimiin – Voimakas eläköityminen tuo haasteita

Huhtikuussa alkanut Jämsän kaupungin toimistopalveluhanke on saatu päätökseen aikataulussa. Virallisesti hanke päättyy lokakuun lopussa. Kaupungin toimistopalveluihin on nyt muodostettu kolme tiimiä, jotka toimivat kolmessa eri pisteessä. Hallintotiimi toimii Kivikonttorilla osoitteessa Seppolantie 5, asiakaspalvelutiimi Elosen naapurissa osoitteessa Keskuskatu 8. Taloustiimin väkeä löytyy sekä Kivikonttorilta että Talvialantie 2:n toisesta kerroksesta. Toimistopalveluissa on tällä hetkellä noin 60 työntekijää. Eläköityminen on voimakasta: esimerkiksi hallintotiimin 10 työntekijästä neljä on jäämässä eläkkeelle ensi vuoden aikana. Sekin on osaltaan kannustanut toiminnan uudelleenjärjestelyyn ja tehtävien priorisointiin. Toimistopalveluita haastaa myös digitalisaatio. –Esimerkiksi ensi vuoden puolella tavoitteena on ottaa askel siihen suuntaan, että saisimme alkuun asiakirjojen digitoinnin – joka tosin on vuosien projekti, hallintojohtaja Auli Korhonen sanoo. Kehitystyö siis jatkuu. Yksi konkreettinen haaste on saada kaupungille yksi yhteinen tietovaranto, jota olisi helppoa hyödyntää kaikessa tekemisessä. Vielä toistaiseksi tieto on hajallaan eri puolilla kaupunkia. Voimakkaana jatkuvat eläköitymisen lisäksi haasteena on myös tulevaisuuden tekijöiden löytyminen, sillä loputtomiin ei toimistopalveluistakaan voida säästää. –Meillä pitäisi olla kasvamassa uutta polvea, jolla on mahdollisimman paljon tietoteknisiä valmiuksia. Toki meidän kaikkien on opittava olemaan näppäriä tietotekniikan kanssa, Korhonen sanoo.