Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

1100 litraa lihasoppaa kouluruuan juhlapäivänä

Kouluruoka täytti perjantaina 70 vuotta. Tämän kunniaksi koulujen soppakattilat avautuivat kaikkien jämsäläisten maisteltaviksi. Lihakeittoa keitettiin juhlapäivää varten kaikkiaan 1100 litraa, josta vieraiden osuus oli noin 300 litraa. Kouluruuassa maistui paikallisuus, sillä perunat, porkkanat ja sipulit tulivat paikallisilta tuottajilta. Keiton lisäksi nälkäisille tarjottiin puolukoista tehtyä vispipuuroa, näkkileipää ja juustokolmioita. Työelämästä pois jääneet Jyrki Järvinen ja Esa Kyllästinen saapuivat Jämsänjoen yhtenäiskoululle heti yleisöruokailun alkaessa. Keitto maistui molemmille. –Tästä tulee ihan 1960-luku mieleen, hyvässä mielessä siis, Järvinen naurahtaa ensimmäisten lusikallisten jälkeen. –Hyvää on, komppaa Kyllästinen. Kouluruokaa syödessä kaksikko innostuu muistelemaan omien kouluaikojensa ruokailuja. Miesten muistikuvissa erilaiset keitot olivat tuolloin yleisimpiä koululaisten mahantäyttäjiä. Molempien lempiruoka oli hernekeitto, jota tarjoiltiin aina torstaisin. –Monipuolista ruokaa silloinkin saatiin. Minulle kelpasi kaikki ruuat, ei silloin ollut valinnanvaraa nirsoilla, Luomen koulua käynyt Kyllästinen kertoo. Korven koululla opintiensä aloittanut Järvinen muistelee hymyillen kuinka ruuat kuljetettiin Keskuskoululta hevospelillä Korven koululle. Tonkista ruoka jaettiin oppilaiden lautasille ja ruoka syötiin omassa luokassa pulpettien ääressä.