Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kotiin jääneet heijastimet ja valot eivät paljon auta

Poliisi tiedotti äskettäin, että lähiviikkojen aikana monilla alueilla valvotaan erityisesti polkupyöräilijöitä. Huomiota kiinnitetään muun muassa pyörän näkyvyyteen. Pimeän ja hämärän aikana ilman toimivaa valoa liikkuvaa pyöräilijää saatetaan tässä yhteydessä muistaa rikesakolla. Jos muutaman kympin pikavoitto auttaa muistuttamaan valojen käytön ja pimeässä näkymisen tärkeydestä, niin hyvä, mutta oikeastaanhan asian pitäisi olla itsestään selvä muutenkin. Eikä vain pyöräilijöille. Aika moni jalankulkijakin tuntuu heijastinten sijaan luottavan tuuriin. Liikenneturvan selvityksen mukaan vain noin puolet jalankulkijoista käyttää heijastinta. On tuskin sattumaa, että lähes puolet jalankulkijoiden kaikista henkilövahingoista sattuu loka-tammikuussa. Näille kuukausille keskittyvät etenkin suojateillä tapahtuneet henkilövahingot. Sattumaa on tuskin sekään, että autoilijat pelkäävät ilman heijastinta kulkevaa jalankulkijaa enemmän kuin hirviä tai rattiraivoajia. Tähän aikaan vuodesta on todella pimeää, eivätkä edes katuvalot poista tarvetta heijastinten ja valojen käyttöön. Ilman niitä liikkuva katoaa helposti pelkäksi varjoksi varjojen joukkoon myös valaistuilla alueilla. Viimeistään nyt on aika kaivaa heijastimet ja pyörän valot naftaliinista ja ottaa ne siihen käyttöön, mihin ne on tarkoitettu. Vanha totuus pitää edelleen paikkansa: heijastin on todella halpa henkivakuutus.