Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pikavoittoja tuskin kannattaa lähteä tavoittelemaan

Jämsän kaupungin tilaama organisaatioselvitys on valmis, mutta siitä ei vielä pukahdella julkisuuteen ennen kuin asiaa on makusteltu enemmän. Virallinen meriselitys raportin sisällön panttaamiselle oli yt-lain noudattaminen. Raportin sisältöä varjellaan tällä hetkellä kuin suurta aarretta, joten mielenkiinto sen sisältöä kohtaan sen kuin kasvaa. Mitään täysin uutta ja ihmeellistä tuo selvitys tuskin pitää sisällään, mutta tarjonnee tukea päättäjille tehdä päätöksiä. Luvassa on mielenkiintoinen kunnallispoliittinen loppuvuosi, jonka aikana toivottavasti saadaan aikaan sellaisiakin päätöksiä, jotka korjaavat Jämsän taloustilannetta pysyvästi. Mitään pikavoittoja tuskin kannattaa lähteä tavoittelemaan. Tuskin on olemassa sellaista yhtä kytkintä, jota kääntämällä tulot kasvavat, palvelut säilyvät ja muuttotappio vähenee. Siihen lopputulokseen ei todennäköisesti päästäisi pelkästään silläkään, että kaikki selvityksessä ilmaistut näkemykset nuijittaisiin päätöksiksi mukisematta ja yksimielisesti. Eivätkä tehtävien ratkaisujen vaikutukset ala näkyä välittömästi, kyse on pidemmän ajan prosessista, jossa toivottavasti löydetään konsensus siitä, miten Jämsän äijän pää pysyy pinnalla tulevaisuudessakin. Lopputulos on aina osiensa summa. Yksi tärkeä osa tässä yhtälössä on se, että ei voi kuluttaa enemmän kuin tienaa, jos meinaa, että talous kestää. Mikä on esimerkiksi se palveluverkosto, mihin Jämsällä on kestävän kuntatalouden näkökulmasta aidosti varaa?