Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Vaaratilanne Jämsänkoskella: Autoilija yritti ohittaa suojatien eteen pysähtynyttä autoa – Kuljettajan nopea reagointi pelasti tietä ylittämässä olleet lapset

Jämsänkoskella tapahtui maanantaina alkuillasta täpärä läheltä piti -tilanne, kun kaksi kouluikäistä lasta oli jäädä auton alle ylittäessään suojatietä. Sanna Ronkaisen 8-vuotias poika oli kaverinsa kanssa matkalla liikuntakerhoon. Taipaleentien ja Valurintien risteyksessä Ronkaisen autolla liikenteessä ollut tuttava pysähtyi suojatien eteen päästämään pojat tien ylitse. Jostakin syystä tilanteeseen takaa tullut toinen ajoneuvo yritti lähteä ohittamaan suojatien eteen pysähtynyttä autoa. Pysähdyksissä olleen auton kuljettaja reagoi tilanteeseen nopeasti. Hän avasi autonsa oven, mikä sai ohitusta yrittäneen auton pysähtymään. –Säästyttiin kenties karmealta lopputulokselta, Ronkainen miettii tapahtuneen jälkeen. "He olisivat voineet olla siinä edessä" Kummallekaan lapselle ei käynyt tilanteessa kuinkaan, mutta tapahtunut säikäytti. –Pojat olivat säikähtäneet, kun tuttava oli heille ja toisen ajajan peräänkin karjahtanut. Ilman, että pojille vähän karjahdettiin, he olisivat voineet olla siinä edessä. Ronkainen ei ollut itse paikalla tapahtumahetkellä, mutta sai asiasta tiedon heti tilanteessa mukana olleelta tuttavaltaan. Hän kertoo keskustelleensa tapahtuneesta myös tilanteessa olleen toisen lapsen vanhemman kanssa. Ajotyyli Valurintieltä Taipaleentien ylitse kulkevan suojatien kohdalla huolestuttaa kumpaakin, eikä tapahtunut ollut ensimmäinen läheltä piti -tilanne. –Autot eivät pysähdy. Eivät vain pysähdy. Kaksi kertaa tämänkin syksyn aikana olen saanut juosta pois alta suojatiellä, kun sieltä tullaan hirveää vauhtia. Toiveena lisää valvontaa Tapahtumaristeyksen lähellä asuu useita Ronkaisen pojan ikäisiä tai sitä nuorempia lapsia ja etenkin pienet tiellä liikkujat huolettavat Ronkaista. Hänen poikansakin koulumatka kulkee tapahtumasuojatien ylitse. –Kyllähän aikuisena pystyn ennakoimaan, että sieltä tulee auto kovaa vauhtia, mitä teen. Mutta eiväthän pienet koululaiset ymmärrä varoa, että sieltä voi joku tulla, jos heille on annettu lupa mennä tien ylitse. Paikalla on suojatiestä kertova liikennemerkki ja 50 kilometrin nopeusrajoitus. Silti vain harva tuntuu hidastavan suojatien kohdalla, Ronkainen toteaa. Hän toivoisi paikalle lisää poliisivalvontaa. –Jos sakkoja jaettaisiin, se voisi ainakin joillekin toimia muistutuksena. Hirveästi on tehnyt mieli laittaa poliisiasemalle viestiä, että tämä alkaa olla aika hurjaa. "Asiasta pitäisi aina ilmoittaa poliisille" Vastaavanlaisia täpäriä tilanteita suojatiellä sattuu aina silloin tällöin, kertoo komisario Jari Lindholm Sisä-Suomen poliisilaitokselta. –Jos näin vakavaa tapahtuu, asiasta pitäisi aina ilmoittaa poliisille. Riittää, että tietää auton värin, mallin ja merkin. Kun soitetaan välittömästi, asia annetaan partiolle selvitykseen. Läheltä piti -tilanteeseen joutuessa yhteyttä voi ottaa hätäkeskukseen. Lindholm muistuttaa myös, että vain silloin, jos viranomainen saa asiasta tiedon, sille voidaan myös tehdä jotain. –Tehtävämme on ehkäistä rikoksia ja jos tuollaista sattuu samalla suojatiepätkällä useammin, tilanteelle yleensä tehdään jotain. Tulee hidasteita, liikennemerkkejä tai jopa liikennemerkkejä. Vaikka valtaosa suomalaisista hallitsee Lindholmin mukaan suojatiesäännöt, kuljettajan pitää muistaa, että huomiokyky voi heiketä helposti. Siihen voi riittää jo se, että ajon aikana näplää puhelinta tai säätää radiota. Ronkainen tai tilanteessa mukana ollut tuttava ei ole olut maanantaisesta yhteydessä poliisin. Kovista ajonopeuksista suojatien kohdalla on kuitenkin kerrottu eteenpäin. Vuonna 2014 niistä ilmoitettiin Jämsän kaupungille. Toiveena oli saada risteysalueelle hidasteita. Kaupunki välitti tuolloin viestin eteenpäin ely-keskukseen. Hidasteita ei tullut.