Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pispalan tulipalo: "Pelkkä rakennuksen purkaminen ei ole vaihtoehto"

Pispalassa tiistaina palaneen rivitalon taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Raimo Lahtinen ei näe, että pelkkä palossa vahingoittuneen rakennuksen purku on taloyhtiölle vaihtoehto. –Joko koko rakennus puretaan ja tilalle rakennetaan uusi, tai sitten osa rakennetaan kokonaan uusiksi ja osa korjataan, Lahtinen miettii vaihtoehtoja. Vakuutusyhtiön tarkastaja kävi palopaikalla jo keskiviikkona, mutta vain pikaisesti. Tulevista toimenpiteistä voidaan päättää vasta, kun rakennuksen sisätiloja päästään tutkimaan, mutta vielä tässä vaiheessa se ei ole mahdollista. Taloyhtiöön kuuluvien kolmen rakennuksen katot on uusittu vuonna 2012. Siinä yhteydessä niihin lisättiin Lahtisen mukaan myös palokatkoja. Niitä rakennuksissa ei ollut ennestään, sillä talojen rakentamisen aikaan sellaisia ei vielä vaadittu. –Ne hidastavat palon etenemistä, mutta eivät ne sitä kuitenkaan estä, Lahtinen toteaa. Tältä palopaikalla näytti keskiviikkona: