Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

SPR:n vastaanottamat lahjoitukset seisovat edelleen lajittelemattomina – Varautumisen asiantuntija Tave Rautiainen: "Totta kai tarkoituksena on saada apu perille heti"

SPR on saanut huoneellisen verran lahjoituksia Pispalantien rivitalopalossa kotinsa menettäneille ihmisille. Tavarat kuitenkin seisovat edelleen perjantaina lajittelemattomina paikoillaan. SPR:n varautumisen asiantuntija Tave Rautiainen myöntää, että prosessissa on sattunut harmillinen parin päivän viivästyminen, joka johtuu ennen kaikkea resurssipulasta. –Totta kai tarkoituksena on aina saada apu perille heti. Emme kuitenkaan valitettavasti saaneet tarpeeksi vapaaehtoisia käsipareja tavaroita lajittelemaan. Myöskään viesti ei kulkenut eri toimijoiden välillä niin hyvin kuin sen olisi pitänyt kulkea, Rautiainen kertoo. Lahjoitukset on tarkoitus siirtää perjantain aikana SPR:n Jämsän osaston tiloihin. Kun tavarat on lajiteltu, kutsuu SPR tulipalossa irtaimistonsa menettäneet asianomaiset paikalle valitsemaan itselleen tarpeellisia tavaroita. –En osaa vielä sanoa saadaanko tavarat jo tämän päivän aikana lajiteltua. Olemme kuitenkin henkilökohtaisesti yhteydessä kaikkiin asianomaisiin ja sovimme heidän kanssaan ajan, jolloin he tulevat käymään. Lisää vapaaehtoisia toimintaan mukaan Rautiaisen mukaan SPR on jo suunnitellut toimenpiteitä vastaisuuden varalle. Tilanne puidaan auki yhteisen pöydän ääressä. –Käymme paikallisosaston kanssa asian läpi ja mietimme, miten tällainen vältetään tulevaisuudessa. Tärkeintä olisi saada lisää vapaaehtoisia mukaan paikallisosaston toimintaan. –Ei vapaaehtoisen tarvitse antaa toiminnalle kaikkea vapaa-aikaansa, vaan pienikin apu on tärkeää. Jokainen auttaa omien voimavarojensa puitteissa. Paikallisosaston toiminnassa on Rautiaisen mukaan kourallinen aktiivisia toimijoita mukana. Kirpputorin pienestä miehityksestä on hankala irrottaa tekijöitä muuhun työhön. –Myös viestintää täytyy parantaa. Tietyt toimintatavat ovat voineet unohtua, kun tällaisia tapauksia ei ole hetkeen ollut Jämsässä käsillä. Kartoitamme myös koulutustarpeen, jotta toimintaa voidaan tehostaa. Apu löytää perille Vaikka lahjoitusten jakaminen viivästyikin, uskoo Rautiainen, että asianosaisilla on edelleen tarve tavaroille. SPR on jakanut kotinsa menettäneille myös maksusitoumuksia, joiden avulla ihmiset ovat voineet käydä ostamassa välttämättömiä tarvikkeita kaupasta. –Periaatteidemme mukaan jaamme apua kaikille tasapuolisesti. Olemme kartoittaneet asianomaisten tarpeet ja pyrimme vastaamaan niihin mahdollisimman hyvin.