Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kissankallio paljasti Paavolle salaisuuden

Lokakuinen aurinko heittää aamusäteitään, kun saattojoukko kantaa toissa päivänä kuollutta Mielipäivää Jämsänjoen rannasta kohti Kissankallion kalmistoa. Pian vainajan tomumaja kohoaisi savuna ilmaan. Samalla hänen sielunsa pääsisi matkustamaan Tuonelan tanhuville. Mielipäivä ei ollut kuka tahansa jämsäläinen. Hän oli melkein 50 vuoden ikään ehtinyt rouvashenkilö. Hänen miehensä oli kuuluisa turkiskauppias Kultimo, joka osti ja myi erämaiden saalista Eurooppaan asti. Hän kulki kauppareissuillaan viikinkien asuinmailla saakka tuoden matkoiltaan ihmeellisiä tavaroita. Kultimon talon miesväellä oli koristellut rautamiekat ja tyttärillä lasihelmet. Pronssikoruin ja helminauhoin koristeltuna lähtee nyt Mielipäiväkin viimeiselle matkalleen. Hänet on puettu komeimpaan pukuunsa. Lisäksi emännän mukaan laitetaan saviruukkuihin kaikkea sellaista, mitä Tuonelassa saattaa tarvita. Tulet syttyvät Kissankalliolla. Idässä loimottaa syksyinen aurinko. Metallinilmaisin paljasti aarteen Noin tuhat vuotta myöhemmin, vuonna 1999, Paavo Ihlberg käveli Kissankallion tietämillä metallinilmaisimen kanssa. Jo aiemmin hän oli löytänyt viikinkiaikaisen miekan Viertiön talon maalta. Miekkalöydön jälkeen naapurin rouva Sirkka Miettinen vinkkasi, että läheiseltä Kissankallioltakin saattaisi löytyä jotakin kiinnostavaa. Ja niin Paavoa onnisti, kun keskellä peltoa oleva metsäsaareke päätti paljastaa hänelle salaisuutensa. Vain 15 senttimetrin syvyydestä löytyi solkia, korujen lenkkejä ja lasimassahelmiä. Tuli oli patinoinut esineisiin pinnan, joka oli kestänyt vuosisatojen kuluman. Ehkä juuri tässä olivat Mielipäivän tuhkauksen jäänteet. –Löydöksen jälkeen otin yhteyttä Keski-Suomen museoon enkä enää itse enempää jatkanut alueen tutkimista, kertoo Paavo Ihlberg. Pari vuotta myöhemmin Museoviraston arkeologian osasto suoritti alueella koekaivaukset. Kyseessä oli todella polttokalmisto Kissankallion kaivauksissa paljastui runsaasti polttokalmistoon viittaavia löytöjä. Maastossa oli nokea, palanutta ihmisluuta ja keramiikkaa. Luultavasti vainajat poltettiin ensin avokallion päällä ja sen jälkeen tuhkat siroteltiin alemmas kallion juurelle, idän puolelle. Sinne, mistä aurinko nousee. Tuhannen vuoden takaista ajanjaksoa kutsutaan myöhäiseksi rauta-ajaksi tai viikinkiajaksi. Jämsässä asutus oli keskittynyt tuolloin Jämsänjoen varrelle, sillä jokivarren savikot houkuttivat ensimmäisiä maanviljelijöitä luokseen. Jokiyhteyden ansiosta Jämsä olikin rautakaudella Suomen pohjoisinta vakituisesti asuttua aluetta. Jämsän pohjoispuolelta alkoivat laajat erämaat. Vanhuuteen kuoltiin varhain Tuhannen vuoden takaiset jämsäläiset olivat nykyasukkaiden esi-isiä ja esiäitejä. –Jos geeniperimää voisi tutkia, varmaan löytyisi suora jatkumo Jämsän nykyisiin asukkaisiin, arvelee amanuenssi Miikka Kumpulainen Keski-Suomen museolta. Rautakauden ihmiset asuivat pienissä sisäänlämpiävissä hirsitaloissa ja he kuolivat vanhuuteen 40–50-vuotiaina. Kalmistot sijoittuivat lähelle asuinpaikkoja. Kuolleet eivät olleetkaan eläville pelottavia haamuja, vaan elävien auttajia. Siksi edesmenneille vietiin kalmistoihin ruokaa. Samalla heitä lepyteltiin ja kyseltiin elämän neuvoja. Rauta-aikaista asutusta oli Jämsässä melko paljon, sillä kalmistoja on löytynyt useita: Pälämäki, Puttola ja Jämsän kirkonmäki. Hiidenmäen vanha kalmisto on niinikään Paavo Ihlbergin löytö. Hän löysi sen samana kesänä kuin Kissankallion. Kissankallio oli jännä leikkipaikka Vaikka kalmistojen olemassa olosta ei olekaan tiedetty, jokin aavistus niiden alkuperästä on tainnut sukupolvelta toiselle kulkea. Inkeri Ojanen , joka asui lapsena läheisessä Patalan talossa, muistaa Kissankallion kiinnostavana, mutta samalla mystisenä leikkipaikkana. Tuohon aikaan Kissankalliota sanottiin myös Katinkallioksi. –Katinkalliolla jännitti eikä me haluttu mennä sinne tiheikköön. Myös Paavo Ihlberg asui lapsena lähistöllä perheensä kanssa vähän aikaa. Niinpä Kissankallio oli Paavonkin leikkipaikka. Tuolloin hän ei tosin aavistanut, millainen aarre kallion juurella häntä odotti. "Jos geeniperimää voisi tutkia, varmaan löytyisi suora jatkumo Jämsän nykyisiin asukkaisiin." Miikka Kumpulainen