Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Autiotalossa-musikaali vie nostalgiselle musiikkimatkalle 80-luvulle

Suomen Musiikkiteatterin rockmusikaali Autiotalossa nähdään Hotelli Jämsässä perjantaina 9. marraskuuta. Suomen Musiikkiteatterin esitykset ovat tunnettuja siitä, että myös bändin jäsenet ovat näyttelijöitä ja kaikki näyttelijät laulavat. –Esityksessä voi kuvitella, että tässä se Dingo on silmien edessä. Autenttisuus tulee muun muassa siitä, että soittajat, kuten vaikka Dingon kitaristi, on myös roolissa, kertoo musikaalin ohjaaja Petri Lairikko . Autiotalossa -musikaalia on esitetty ympäri Suomen jo kaksi vuotta. Jämsässä esitys nähdään nyt ensimmäistä kertaa. Lairikko lupaa, että iloinen yleisö saa tässä musikaalissa niin nauraa kuin jammaillakin, joten sopii hyvin pikkujoulunkin viettoon. –Tarinassa on monia hauskoja hahmoja, ja esitys on toteutettu pilke silmäkulmassa. Kuitenkin Dingon tarina kerrotaan sellaisena, kuin se on, joten mukana on myös surua ja vaikeuksia. Jammailu on ehdottomasti sallittua, ja tällaisissa musikaaleissa yleisö lähteekin mielellään mukaan. Autiotalossa -kappale on säästetty viimeiseksi, ja viimeistään silloin yleisö on ollut pystyssä. Autiotalossa ei ole pelkästään Dingo-musikaali. Samassa Pori-rockin aallossa pinnalle pulpahti muun muassa Yö-yhtye, ja vieläpä samasta kaupungista. –Yö ehti lyödä itsensä läpi ennen Dingoa, mutta Dingo potkaisi sen pois ykkössijalta. Tarinassa käydään läpi myös tätä kilpailuasetelmaa, Lairikko selvittää. Kolmantena on musiikkia myös Popedalta. Musikaalin keskiössä on tavallinen perhe, jonka jäsenet ovat jakautuneet kahteen leiriin: naiset fanittavat Dingoa ja miehet Popedaa, joka sai kokea Dingon mullistamassa fanituskulttuurissa niin ikään kirkuvan ja hiuksia repivän yleisön. Musikaalissa kappaleita kuullaan 25, joista noin puolet ovat Dingon hittejä ja toinen puoli Yön ja Popedan kappaleita. Pääosissa nähdään Bloodpit-yhtyeestä tuttu Matthau Mikojan , Charon-yhtyeestä tuttu Lauri Tuohimaa , joka nyt menestyy myös Tuohimaa-yhtyeellään, sekä Suomen Kansallisteatteristakin tuttu Petri Knuutila . Naispääosissa ovat Ida Teeri ja Isabella Lairikko .