Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kirveellä myyjää ja asiakasta Puistolassa uhannut kioskiryöstäjä tuomittiin ehdottomaan vankeuteen

Keski-Suomen käräjäoikeus on antanut 6. marraskuuta tuomionsa Jämsänkosken Kulmakioskiin kohdistuneesta, syyskuussa tapahtuneesta ryöstöstä. Käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1996 syntyneen jyväskyläläisen Nico Miika Kristian Lihrin kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Vapaudenmenetysaika on ollut 18. syyskuuta – 15. marraskuuta. Hänet määrättiin pidettäväksi edelleen vangittuna kunnes varsinainen rangaistuksen täytäntöönpano alkaa. Tuomio tuli heinäkuussa Jyväskylässä tapahtuneista varkaudesta, maksuvälinepetoksesta ja näpistyksestä sekä Jämsänkoskella Puistolassa kioskiin syyskuussa kohdistuneista törkeästä ryöstöstä ja näpistyksestä. Uhkasi kirveellä myyjää ja asiakasta Tuomittu meni illalla 18. syyskuuta juuri ennen sulkemisaikaa kioskiin kirves kädessään. Hän pyrki henkilökunnan tiloihin väliovesta siinä onnistumatta, sillä ovi oli lukittuna. Mies hyppäsi sen jälkeen kirves kädessään myyntitiskin yli henkilökunnan tiloihin, piti kirvestä kohotettuna ja uhkasi myyjää. Mies otti saaliikseen kylmäkaapista kolme sixpackillista olutta ja poistui kioskista. Myyjä pääsi toisen paikalla olleen myyjän kanssa pakenemaan tilannetta kioskin takaovesta. Kioskin ulkopuolella mies lähti vielä myyjän perään kirves lyöntiasennossa. Samalla hetkellä kioskissa asiakkaana ollut henkilö lähti juoksemaan ryöstäjän perään. Kun takaa-ajaja lähestyi, ryöstäjä kääntyi ympäri ja alkoi uhkailla takaa-ajajaa. Hän teki kirveellä uhkaavia liikkeitä ja uhkasi tappaa. Ryöstäjä pakeni oluet mukanaan läheiseen kerrostaloon. Poliisi tavoitti hänet kerrostaloasunnosta. Noin pari viikkoa aiemmin mies syyllistyi samassa kioskissa näpistykseen. Tuolloin hän nappasi kioskista mukaansa "juoksukaljat" kaksi sixpackillista olutta ja kaksi sixpackillista lonkeroa. Käräjäoikeus velvoitti tuomitun maksamaan myyjälle korvausta kärsimyksestä 2 500 euroa. Kaikkiaan korvauksia kertyy viidestä rikoksesta maksettavaksi 8 651 euroa. Kirves tuomittiin menetettäväksi rikoksentekovälineenä valtiolle.