Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Emmi Korjansalo kauppiaaksi K-Market Jämsään

K-market Jämsän kauppias vaihtuu. Uutena K-kauppiaana aloittaa 19. marraskuuta Emmi Korjansalo . Vuonna 2015 kauppiasuransa K-Market Jämsässä aloittaneet Minna ja Sami Kolehmainen siirtyvät Viitasaarelle, jossa he aloittavat Viitasaaren K-Supermarketin ja Koulumäen K-Marketin kauppiaina. Korjansalo on työskennellyt K-ryhmässä 12 vuotta. Hän aloitti kaupan työt Savonlinnassa K-Market Hovikulmassa, josta siirtyi K-Supermarket Eväskellariin hevi-osaston vastaavaksi. Koulutukseltaan Korjansalo yo-merkonomi, minkä lisäksi hän on suorittanut kaupan esimiehen erikoisammattitutkinnon. Kauppiasuraansa Korjansalo odottaa innolla. –Jämsä on todella ihana paikka ja mieluinen toimintaympäristö itselleni. Aikaisempi kauppiaspariskunta on tehnyt hienoa työtä ja henkilökunta on mahtava, joten tästä on hyvä jatkaa kaupan kehittämistä, hän sanoo. Korjansalo aikoo painottaa kaupan toiminnassa nopeutta, helppoutta ja parasta palvelua. –Tulen panostamaan tuorepuoleen, erityisesti valmisruokaan ja bakeryyn. Lisäksi aion vahvistaa henkilökunnan osaamista. Kauppaan tulee myös siivekkeen verran tuulahdusta synnyinseudultani, eli tuotteita Savonlinnasta, paljastaa Korjansalo. Korjansalo asuu perhesyistä ainakin toistaiseksi Laukaassa, mutta suunnitelmissa on muutto lähemmäs Jämsää.