Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Teatterin ystävillä superviikonloppu – Kolmella teatterilla ensi-ilta

Jämsäläistä teatteriyleisöä hellitään viikonloppuna toden teolla, sillä peräti kolmella paikallisella harrastajateatterilla on syyskauden näytelmänsä ensi-ilta. Rupeaman aloittavat J+J Teatteri ja Turkinkyläteatteri, joiden ensi-illat ovat samalla kellonlyömällä perjantaina 16. marraskuuta. Teatteri Tenhon uutuuden ensi-ilta on lauantaina. Pakko-oireista hyväntahtoisesti J+J Teatteri tuo lavalle Laurent Baffien kirjoittaman ja Reita Luonatvuoren vuonna 2015 suomentaman komedian Ihan pakko . Näytelmä käsittelee pakko-oireita hyväntahtoisesti ja kuvaa samalla yhdenlaista ryhmäterapiaa. Näytelmän on ohjannut Anna-Maija Ojansivu . Lavalla nähdään Tarja Lankinen, Olli Suhonen, Jonna Säily, Pertti Takanen, Anna-Maija Ojansivu, Jon Pettersson, Satu Juvén, Patrik Leander, Marianna Vilkman ja Sonja Haromo. Hoivakodin asukkaiden arkea Turkinkyläteatterin syyskautta värittää Tanja Puustinen-Kiljusen käsikirjoittama komedia Rollaattorikapina , jonka ensi-ilta on niin ikään perjantaina 16. marraskuuta. Näytelmän on ohjannut Esko Rissanen . Rollaattorikapina on pirteä ja hauska komedia Lepolehdon hoivakodin asukkaista. Samalla se ottaa kantaa tämän päivän ikäihmisten laitoshoidon tasoon, mutta huumorilla ja kevyellä otteella. Esiintyjäkaartissa ovat mukana Arja Korvenranta, Tiina Kotiniitty-Laakso, Pentti Ruukki, Arja Melkinen, Matti Jokiniemi, Hannu Äikäs, Jukka Järvinen, Sinikka Jokiniemi, Teija Sneck, Tarja Hakanen, Kari Paunonen, Ella Wessman, Pekka Joensuu ja Esko Rissanen. Muistamisen vaikeudesta Teatteri Tenhon syksyn näytelmä Hiekkahentuset saa ensi-illan lauantaina 17. marraskuuta. Tänä vuonna valmistuneen näytelmän on käsikirjoittanut Anja Tiainen ja ohjannut Päivi Himanen . Näyttämöllä nähdään Merja Pohjoisvirta, Katja-Leena Kallio, Emilia Laaksonen, Reko Himanen, Ippa Palmgren, Pauli Tamminen, Veera Lehtinen, Aapeli Niiranen ja Reijo Himanen. Kirsi Härkönen vastaa valaistuksesta. Hiekkahentuset kertoo komedian keinoin muistamisen vaikeudesta. Alzheimeria sairastava Esteri täyttää 70 vuotta. Lähisuku tulee syntymäpäiville. Päivän aikana perheenjäsenten ulkoiset kulissit romahtavat ja todellisuus paljastuu. J+J Teatteri: Ihan pakko. Ensi-ilta perjantaina 16. marraskuuta kello 19. Esityksiä 14.12. saakka. Turkinkyläteatteri: Rollaattorikapina. Ensi-ilta perjantaina 16. marraskuuta kello 19. Esityksiä 9.12. saakka. Teatteri Tenho: Hiekkahentuset. Ensi-ilta lauantaina 17. marraskuuta kello 15. Esityksiä 6.1. saakka.