Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Seurakuntavaalien ääniharava Pertti Lehtonen pitää maallistumista isona haasteena seurakunnalle – Ketolainen kaipaa luovia tapoja toiminnan rahoittamiseen

Eläkkeellä oleva kanttori, seurakuntaneuvos Pertti Lehtonen keräsi Jämsässä seurakuntavaalien suurimman äänimäärän. Hän sai vaaleissa 162 ääntä. Jämsän äänestysprosentti jäi 16,6 prosenttiin, mikä on ääniharavan mielestä murheellisen alhainen. Lehtosella on takanaan jo noin 40 vuotta valtuustokokemusta. Eläkkeellä oleva mies kertoo edelleen tekevänsä töitä kotiseurakunnassaan. Lisäksi hän on mukana seurakunnan vapaaehtoistöissä. –Seurakunta on minulle elämäntapa, jonka piiristä löytyy monenlaista mielenkiintoista työtä. Aina ei tarvitse laulaa, eikä soittaa, sillä muutakin voi tehdä. Sosiaalisuus on Lehtoselle tärkeä osa seurakuntatyötä. –Toinen toistamme tukien hoipertelemme elämässä eteenpäin, hän kuvailee. Lehtosta mietityttää, miten seurakunta pystyisi lähestymään ihmisiä niin, että yhä useampi kiinnostuisi kirkon toiminnasta. –Hengellinen pohja on kuitenkin toiminnassa tärkeintä. Raamatusta ja sen sanasta täytyy etsiä elämänohjeita, joita sovelletaan elämässä. Hän näkee maallistumisen kovana haasteena seurakunnalle. Lähetystyötä Lehtonen pitää kirkon arvokkaana osana. –Haluaisin, että lähetystyö saisi enemmän mahdollisuuksia ja arvostusta. Uskon, että lähetystyön avulla pystymme auttamaan kaukaisten maiden asukkaita. Tällä hetkellä liian moni kuolee nälkään tai jää ilman koulutusmahdollisuuksia. Heikoimmista täytyy huolehtia Toiseksi eniten ääniä keräsi yhden hengen ehdokaslistan toimittaja Päivi Ketolainen . 153 äänen saalis yllätti viime kaudella diakoniatyöryhmässä olleen naisen. –Aikamoinen hämmennys on tällä hetkellä. Lähdin kokeilumielellä testaamaan, voiko ilman ryhmää päästä läpi, hän kertoo. Jämsän äänestysprosenttia hän kuitenkin luonnehtii surkeaksi. Ketolaisen mielestä seurakunnan tulee olla ihmisten hengellinen koti, johon voi tulla sellaisena kuin on. Hänelle onkin kirkon luottamushenkilönä tärkeää, että heikoimmista huolehditaan. Ketolainen haluaa pitää kiinni diakoniatyöstä sekä lasten ja nuorten palveluista. –Seurakunnan tulisi kehitellä uusia, luovia tapoja, jos omat rahavarat eivät riitä. Seurakunta voisi toimia esimerkiksi hankkeiden isäntänä. Suurimpana haasteena Ketolainen pitää väestön vähentymistä ja vanhenemista, joka johtaa tulojen tippumiseen ja talouskurimukseen. –Miten me saamme seurakuntana pidettyä ihmisistä kiinni, hän miettii. Talous täytyy pitää kurissa Muutaman poissaolokauden jälkeen paluun kirkkovaltuustoon tekee Anja Kaislo , joka keräsi tulokkaista eniten ääniä. Hänen äänimääränsä oli 103. Kaislolle on tärkeää, että kirkko toivottaa kaikki ihmiset tasapuolisesti tervetulleiksi ja pyrkii olemaan lähellä tavallista ihmistä. –Minulle koko seurakuntatyö laaja-alaisuudessaan on lähellä sydäntä. Kirkkovaltuuston uutena jäsenenä hän näkee tärkeäksi talouden kurissa pitämisen. Toisaalta myös seurakunnan houkuttelevuutta täytyisi hänen mielestään saada lisättyä, jotta jäsenmäärä pysyisi vakaana. –Palvelurakenne täytyy pitää yllä, mutta päätöksiä tehdessä on pidettävä järki päässä. Monimuotoiset jumalanpalvelukset ovat tärkeitä rauhoittumista varten, mutta myös uuden oppimisen lähteinä.