Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Jämsän Seudun Ampujien tuore puheenjohtaja Kari Äikäs on kokenut metsämies – Hän tahtoisi nuoret mukaan toimintaan: "Imago tarvitsisi nostatusta, jotta ampumaharrastus ei jäisi tietokonepelien varjoon"

Jämsän Seudun Ampujat ry:n tuore puheenjohtaja Kari Äikäs on kuulunut seuraan jo yli 20 vuotta. Vuonna 1955 lähtien toimineessa seurassa on tällä hetkellä reilut sata jäsentä, mutta vain kymmenkunta heistä on todellisia aktiiveja. Seura tarjoaa jäsenilleen harjoittelumahdollisuuksia läpi vuoden. –Yritämme järjestää toimintaa ja kilpailuita, mutta talkoolaisia on vaikea saada tarpeeksi mukaan. Kesäisin jäsenet pääsevät ampumaan Jämsänkoskella pistooli- ja pienoiskivääriradalla, ja talvisin treenata voi Kankarisveden koululta löytyvällä ilma-ase radalla, Äikäs kertoo. Keväälle puulaakikisat suunnitteilla Tuore puheenjohtaja toivoo, että tulevaisuudessa mukaan saataisiin myös lisää nuoria. Hyvänä esimerkkinä nuoresta jäsenestä on seuran vuoden tulokkaaksikin valittu 13-vuotias Melia Palsinajärvi , joka perinteisen hiihdon lisäksi ottanut lajikseen ampumahiihdon. –Nyt ampumaurheilun imago tarvitsisi nostatusta, jotta ampumaharrastus ei jäisi nuorilla esimerkiksi tietokonepelien varjoon, Äikäs kertoo. Seuralla oli aiemmin tapana järjestää keväisin ilma-aseammunnan puulaakikisoja, joihin joukkueet kerättiin yrityksistä ja eri yhteisöistä. Nyt kilpailuja ei ole moneen vuoteen enää järjestetty. –Olemme ajatelleet herätellä perinnettä henkiin. Samalla osallistujat saisivat jotain tarttumapintaa lajeihin ja me saisimme näkyvyyttä. Kilpailuiden kautta meille voisi parhaassa tapauksessa löytyä uusia harrastajiakin, Äikäs kertoo. Metsästysammunta harrastuksen tukena Mies itse kisaa Metsästäjäliiton metsästysammunnassa korkeimmalla tasolla, eli SM-tasolla, päälajinaan metsästyshirviammunta. Hän kilpailee myös ilmahirvessä ja -luodikossa. Ensimmäisiin kisoihin Äikäs osallistui jo 15-vuotiaana. Siitä lähtien hän on kilpaillut enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Paras saavutus on SM-hopea metsästysammunnasta. –Kirkkain mitali puuttuu vielä. En ole kuitenkaan asettanut itselleni nyt mitään mitalitavoitteita, koska en ole ehtinyt niin aktiivisesti treenata. Metsästysampumalajit tukevat metsästysharrastusta, sillä ne on suunniteltu metsästystilanteiden harjoittelemiseen metsästysaseilla. –Käyn hirvimetsällä aktiivisesti, ja lajeissa kilpailu ja harjoittelu parantavat tietysti osumatarkkuutta oikeissa tilanteissa. Hirvenmetsästys onkin vienyt nyt miehen vapaa-ajan, mutta kauden ollessa lopuillaan, on hän suunnannut katseensa tammikuussa starttaavaan ilmahirvi- ja luodikkoammuntakauteen. –Tavoitteena on nyt ollut käydä kerran viikossa radalla ampumassa. En ole ollut nyt niin aktiivinen kuin ehkä monina muina kausina. Olen halunnut pyhittää aikaani myös perheelleni, hän kertoo. "Samalla …osallistujat …saisivat jotain …tarttumapintaa …lajeihin ja me …saisimme…näkyvyyttä."