Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Finlandian siivittämä juhla – "Amis on tekemistä ja lukio on kirjatiedon opiskelua", tuore ylioppilas kertoo

Kaikkiaan seitsemän nuorta sai kutreilleen uutuuttaan hohtavan valkolakin , kun Jämsän yhtenäiskoululla vietettiin lukion itsenäisyyspäivän juhlaa. Juhla oli entisellä Paunun koululla. Yksi uusista ylioppilaista on Juha Meronen . –Tein kolmessa ja puolessa vuodessa kaksoistutkinnon, hän kertoo. Kaksoistutkinto tarkoittaa, että nuorimies on ollut yhtä aikaa kirjoilla sekä lukiossa että Gradialla. Ammatilliselta puolelta hän suoritti liiketalouden perustutkinnon. Kahden koulun suorittaminen sujui Meroselta luontevasti. Kavereita löytyi kummaltakin koululta. Opinnotkin täydensivät toisiaan. –Amis on tekemistä ja lukio on kirjatiedon opiskelua, hän tiivistää. Joskus tosin tuli eteen tilanne, jolloin opiskelijan piti tuumata, että kummalle koululle pitäisi suunnistaa. –Opo-opettajat onneksi kertoivat, missä minun milloinkin pitää olla, kiittää Meronen. Hyvät pärjäävät aina Rehtori Juha Damskägg korosti puheessaan koulutusjärjestelmän laadun takaamista muuttuvassa maailmassa. Hyvät pärjäävät aina, mutta kaikki nuoret on pidettävä mukana kelkassa. –Samalla ehkäistään nuorten syrjäytymistä. Koulutukseen sijoitetut eurot maksavat itsensä takaisin, hän muistutti. Rehtorin mukaan ylioppilastutkinto on edelleen hyvä pohja suunnistaa elämässä jatkopaikoille. Uuden ylioppilaan puheen piti Aapeli Niiranen . Hän muisteli lukion ensimmäistä koeviikkoaan, joka taisi mennä miten kuten. –Mutta lukion rytmiinkin tottui. Suurin muutos oli siirtyminen vanhalta lukiolta nykyiselle, hän muisteli. Puheensa lopuksi Niiranen kehotti ylioppilaskavereitaan pitämään lakin kuminauhaa leuan alla, jottei valkolakki putoa vappuna päästä. Ykköset tarjoilivat kahvia Syksyinen ylioppilasjuhlaa siivittää itsenäisyyspäivä ja se tuo juhlaan omanlaisensa tunnelman. Finlandia soi ja nuoret muistivat myös veteraanien perintöä siirtämällä Vapauden viestikapulan ylemmältä alemmalle luokka-asteelle. Tänä syksynä löytyi lukion kaapista vielä yhdet Jaska-lasit, joista on kerinnyt tulla perinne Jämsän lukiossa. Jaskat on ojennettu oman tiensä kulkijalle, ja tällä kertaa sellainen oli Patrik Leander . Juhlan päätteeksi kenelläkään ei ollut kiire pois. Lukion ykkösluokkalaisten huolehtima kahvi- ja leivostarjoilu johdatti iltaa eteenpäin, ja ilta huipentui juhlatanssiaisiin. Tuoreet ylioppilaat lentävät nyt elämässään eteenpäin. Juha Meronen haaveilee jatkavansa liikealan opintoja. Tammikuussa hän lähtee kuitenkin armeijan vihreisiin, joten opintourakka on nyt joksikin aikaa ohitse.