Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Kiinnostaako tulevaisuudentutkimus tai kasvatustiede? – Jämsässä tammikuussa 2019 alkaviin avoimiin korkeakouluopintoihin ehtii vielä hakea

Jämsässä tammikuussa 2019 alkaviin avoimiin korkeakouluopintoihin voi vielä hakea. Tarjolla on kaksi opintokokonaisuutta: tulevaisuudentutkimus ja kasvatustieteiden perusopinnot. Opinnot suoritetaan yhteistyöyliopistojen suunnitelmien ja vaatimusten mukaan ja ne sisältävät niin kontaktiopetusta kuin verkko-opintoja. –Nämä ovat siis ihan oikeita yliopisto-opintoja ja molemmat voivat olla polkuja tutkinnon suorittamiseen tai ne voi sisällyttää tutkintoon sivuaineina, kertoo Jämsekin kehittämispäällikkö Anna-Liisa Juurinen . –Näen, että molemmat sopisivat henkilöille, jotka hakevat esimerkiksi uutta osaamista nykyiseen työelämään, ovat jääneet ilman opiskelupaikkaa tai lukiolaiselle, joka haluaa makustella yliopisto-opintoja. Tulevaisuudentutkimuksen haku umpeutuu 17.12. ja kasvatustieteiden pari viikkoa myöhemmin 31.12. Tavoitteet oman tarpeen mukaan Tulevaisuudentutkimuksessa pureudutaan siihen, millaisia mahdolliset tulevaisuudet voisivat olla ja mitä niistä voi seurata. –Vaikka mieluummin puhuisin tulevaisuusajattelusta ja sen osaamisesta. Tutkimus sanana säikäyttää ja tulee helposti olo, että se on liian vaikeaa. Näin ei kuitenkaan ole, Juurinen kertoo. Opinnot järjestää yhteistyössä Jyväskylän kesäyliopisto ja Turun avoin yliopisto. Juurisen mukaan oppi tulevaisuudesta voi olla monipuolisesti hyödyksi työelämässä, esimerkiksi organisaatioiden johto- ja kehittämistehtävissä sekä erilaisissa asiantuntijatehtävissä. Tulevaisuudentutkimusta voi suorittaa joko 25 opintopisteen kokonaisuuden tai yhden, viiden opintopisteen laajuisen kurssin. Kasvatustieteestä suoritettavaksi voi valita vain 25 opintopisteen perusopinnot. –Kasvatustieteen perusopinnot soveltuvat opiskeltaviksi esimerkiksi silloin, jos työskentelee kasvatusalalla ja on olemassa toisen asteen tutkinto, jota haluaa päivittää ja korottaa. Opinnoissa perehdytään muun muassa oppimiseen, ihmisen psykologiseen kehitykseen ja kasvatuksen yhteiskunnalliseen merkitykseen. Kasvatustieteen perusopinnot sisältyvät aina opettajaopintoihin. Opinnot järjestää Jyväskylän avoin yliopisto. Ei pääsykokeita tai keskiarvorajoja Avointen yliopistojen opinnot ovat avoimia kaikille ja myös Jämsässä tammikuussa alkaviin opintoihin voi hakea kuka tahansa. Pääsykokeita tai vaadittavia keskiarvorajoja ei ole, eikä hakijalla tarvitse olla aiempaa kokemusta korkeakouluopinnoista. –Kaikki ovat tervetulleita. Mukaan pääseminen edellyttää sen, että ilmoittautuu ja maksaa opintomaksun, Juurinen kertoo hakukriteereistä. Linkit opintoihin ilmoittautumista ja tarkempia opintotarjontatietoja varten löytyvät muun muassa Jämsän kaupungin verkkosivuilta . Kasvatustieteen opiskelu Jämsässä maksaa 250 euroa, tulevaisuudentutkimuksen opintokokonaisuuden 410 euroa. "Varmuutta ryhmien käynnistymisestä ei ole" Varsinaista opiskelijamäärän ylärajaa nyt haettavissa oleviin opintoihin ei ole. Vähimmäiskoot ryhmille kuitenkin on ja toistaiseksi niitä ei ole täytetty. –Tässä vaiheessa varmuutta ryhmien käynnistymisestä ei ole. Toivottavasti kiinnostuneita kuitenkin on ja ihmiset ovat vain mattimyöhäisiä, toteaa Jämsekin kehittämispäällikkö Anna-Liisa Juurinen. Jos ryhmät eivät täyty, opintomahdollisuuksien jatko voi olla vaakalaudalla. –Jos näihin opintoihin ei ole riittävän suurta kiinnostusta, ensisyksynä ei varmasti samoja kokonaisuuksia markkinoida ja tarjota uudestaan. Jämsän ensimmäiset avoimet korkeakouluopinnot ovat haettavissa nyt. Tarjolla on kaksi opintokokonaisuutta: kasvatustieteen perusopinnot ja tulevaisuudentutkimuksen opintokokonaisuus. Kokonaisuuksien laajuus on 25 opintopistettä. Tulevaisuudentutkimusta voi opiskella myös yksittäisiä kursseja. Kasvatustieteiden hakuaika päättyy 31.12. ja tulevaisuudentutkimuksen 17.12. Opintoihin haetaan ilmoittautumalla niihin sähköisesti. Opinnot alkavat tammikuussa 2019. Opiskelu avoimessa korkeakoulussa on maksullista.