Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Sisko, 83, hankki 14-vuotiaana tienestinsä Pokin kanssa rankametsästä, mutta rankka työ vaati veronsa: "Myöhemmin isä katui, että oli päästänyt minut liian raskaisiin hommiin"

Sisko Lintinen , 83, näkee hevosista unia. Unet voivat kuljettaa hänet niin tukinajoon kuin ravikilpailuihinkin, mutta joskus tapahtumat ovat olleet täyttä totta tämän jämsäläisnaisen arjessa. 14-vuotias Sisko hankki kansalaiskoulun jälkeen tienestejä valjastamalla perheen Poki-hevosen reen eteen. Hento tyttö ja jykeväjalkainen suomenhevonen katosivat päiväksi rankametsään. –Ajettiin tukkeja, massapuita ja halkoja. Sellaista rahdinajoa se oli. Itse piti kuormat tehdä, jämsäläinen kertoo. Työ ei ollut kevyttä miehellekään, saati sitten nuorelle tytölle. Puita ajettiin usein Oksjärven maisemissa, mutta välillä rankoja kuljetettiin Partalan Mäntysjärveltä Okskulmantielle. Rospuuttoaikaan Pokia piti välillä kiirehtiä, ettei reki jäänyt jään päälle syntyneeseen kohmaan kiinni. –Pokiin pystyi luottamaan, se oli rauhallinen. Työ oli raskasta myös hevoselle. Lintinen sanoo, että hevosta kohdeltiin hyvin. Ihmisen paras työtoveri oli elintärkeä, sillä hevosta tarvittiin apuna käytännössä joka askareessa. –Hevonen on herkkä eläin. Hyvällä se pitää opettaa. Pitkiä päiviä miesten hommissa Lintisen isä oli tunnettu hevosmies. Viljo Hyppösen oppeihin tuotiin välillä hurjiakin tapauksia, mutta niin vain hevonen kuin hevonen saatiin valjaisiin. Tytär oppi hevosenkäsittelyn salat isältään, joka puolestaan luotti, että Sisko pärjää miesten lailla niin pelto- kuin metsätöissäkin. –Myöhemmin isä kuitenkin katui, että oli päästänyt minut liian raskaisiin hommiin niin nuorena. Erään kerran Sisko Lintinen nimittäin sairastui keuhkokuumeeseen, ja nuoren tytön kasvukin loppui taudin pitäessä hänet vuoteessa pitkän talven yli. Metsätöiden lisäksi Lintinen kävi lähikylien maatiloilla hevoshommissa. Tervalan talossa hän sai valjastettavaksi ison tumman oriin, jota isäntä ei luovuttanut edes kaikkien miesten käsiin. –Sellainen pikkainen tyttö oriin ohjaksissa. Hyvin sekin meni. Eivät ne olleet mitään kahdeksan tunnin päiviä. Kilpaa kellohameessa Poki on Lintisen elämän tärkein hevonen. Sen kuulee jo, kun hän puhuu hevosestaan vielä vuosikymmenten jälkeen. Jos perheen isä joskus myi hevosia pois, Pokista ei kauppoja saatu tehdä. Siitä tytär piti huolen. Lintilsellä on edelleen tallella muistot Pokista. Toinen on rakkaan suomenhevosen kavio ja toinen palkinto, jonka Lintinen hevosineen sai raveista. 1940-luvulla naisia ei paljon raviohjastajina ollut. Lintisenkin kilpailijan ura oli lyhyt, mutta myös menestyksekäs. Jämsän naisten ravilähdöstä hän sai Pokin kanssa toisen sijan, vaikka muut kilpailijat olivat paljon 14-vuotiasta jämsäläistyttöä vanhempia. Toinen kilpailukerta päättyi hylkyyn liikojen laukkojen takia. Syy tähän on Lintisen mukaan se, että kanssakilpailija ahdisti Pokia. –Isäkin ajoi kilpaa, niin minäkin halusin. Se oli kivaa. Muistan, kuinka minulla oli kellohame ja pakkasin helmat jalkojen alle, etteivät ne lähde lentoon, Lintinen nauraa. Hevosesta oli Lintisen nuoruudessa moneksi. Kun perheen viimeinen hevonen Huli kuoli kesken kotimatkan, hevoselämä hiipui hiljalleen. Viimeisen kerran Lintinen on katsellut hevosia pellollaan silloin, kun Osmo Oikarin järjestämien vankkurivaelluksien hevoset pysähtyivät yöpymään hänen mökilleen. –Kerran mökillä kävi yhden kesän aikana kuudet ulkomaalaiset. Silloin harmitti, kun en osannut yhtään kieliä. Tänä päivänä hevoset näkyvät Lintisen silmissä vain yöaikaan. Lue lisää Jämsän seudun hevoshistoria -hankkeesta: Jämsän seudun hevoshistoria on värikäs ja monipuolinen Edit: 14.12. kello 13:37: Korjattu Sisko Lintisen sukunimi .