Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Eurovaalikone Podcast Kaupallinen yhteistyö

46 vuotta tiellä liikkujia auttanut Jorma, 71, on nähnyt lähes kaiken – Vain synnytys jäi 10 minuutin päähän

71 on Jorma Nuppulan ikä. 46 on vuosien määrä, joita jämsäläinen on viettänyt tien päällä auttaen pulassa olevia. 50 on luku, joka kertoo Autoliiton Operaatio Lumihiutaleen toimintavuodet. Yli 80 on ennätysmäärä tehtäviä, joille Nuppula on vuosien saatossa hälytetty yhden operaation aikana. Reilu 20 hän ehti niistä hoitaa, kun hän vietti saman lukeman verran tunteja liikenteessä sammuttamatta autoaan. –Vuotta en muista, mutta silloin oli rajut pakkaset, yli 30 astetta, mies kertoo. Tänä päivänä tehtävien määrä on vakiintunut 10–15 kappaleeseen niiden kahden viikon aikana, kun Operaatio Lumihiutale vuosittain toimii. Päivystäjät ovat olleet valmiina auttamaan jo 15. joulukuuta lähtien, mutta kiireisimmät ajat ovat edessä perjantaina ja lauantaina. Myös joulun jälkeinen paluuliikenne tietää töitä. Jämsän alueella päivystää Nuppulan lisäksi kolme vapaaehtoista. –Toiminta-alueemme on pääasiassa päätiet, Ysitie etenkin, Nuppula kertoo. Perinteisesti auto jää tien päälle rengasrikon, polttoaineen loppumisen tai sähkövian takia. Nuppula sanoo, että ennen rengasongelmat työllistivät häntä vasta kolmanneksi eniten, mutta nykyään renkaat ovat vallanneet ykkössijan. –Uusissa autoissa ei ole vararengasta, mikä tulee myös yllätyksenä joillekin autoilijoille. Renkaat voivat olla 17–19 tuumaisilla vanteilla, ja niitä ei ole kaikilla varastoissa. Nuppulan mukaan paikkausainepullo auttaa harvoin, sillä monesti kumin rikkoutuminen huomataan vasta silloin, kun rengas on jo pois vanteilta. –Meidän tehtäväksi jää soitella rengasliikkeitä läpi. Jämsässä on Vianor ja Euromaster, joilla on päivystys. Moni kyllä kauhistuu, kun kuulevat hinnat. Henkinen apu on tärkeä Polttoaineen loppumista ei ole vaikea ennustaa, jos mittari toimii. Autoilijat haikailevat joskus aina vaan edullisemman polttoaineen perään, jolloin tankki tyhjenee yllättäen kesken kaiken. Nuppula kuljettaa mukanaan bensaa, ja dieseliä häneltä löytyy kotoa. Tosin osa autoista on nykyään sellaisia, että jos polttoaine loppuu, ei auto käynnisty ilman korjaamokäyntiä. –Ennen tien päällä tehtiin melkein mitä vaan, nyt delegoidaan enemmän. Asiakas on kuitenkin se, joka pitää saada ensin hoidettua. Henkistä apua tarvitaan paljon. Operaatio Lumihiutaleen vapaehtoiset eivät saa palkkaa auttamisestaan, mutta olisi suotavaa, että kulut korvataan. Nuppula tosin sanoo, että harvalla on enää käteistä mukana, joten joskus nekin matkakulut jäävät saamatta. –Ei tehdä rahan takia, mutta omat kulut ovat aika suuret. Silloin, kun tein tätä vielä aktiivisemmin, minulta meni vuodessa 20 000 markkaa. Tärkeintä on kuitenkin hyvä mieli, jonka saan, kun voin olla avuksi. Eksynyt Kangasalalla Tien päällä näkee yhtä jos toista, niin hyvässä kuin pahassakin. Synnytys on Nuppulalta jäänyt kokematta, mutta lähellä sekin oli. –Kerittiin Tampereelle ja lapsi syntyi 10 minuuttia myöhemmin. Nuppula sanoo, että sillä matkalla sattui ja tapahtui. Raskaana olevan naisen auto särkyi Orivedelle. Hänellä oli kyydissä kissoja ja koiria, eikä hänen miehensä vastannut puhelimeen. Nuppula otti naisen ja eläimet kyytiin. Nainen jäi sairaalaan ja Nuppula kurvasi ajo-ohjeiden kanssa kohti naisen kotia Kangasalalla. Perille päästyään hän jätti eläimet kotiin ja alkoi suunnistaa takaisin. Navigaattoria ei ollut, eikä paluu tapahtunutkaan helposti. Pian jämsäläinen huomasi olevansa eksyksissä keskellä yötä. Hetken ajeltuaan hän onneksi tuli risteykseen, joka näytti tutulta. Pahin paikka oli liikenneonnettomuus, jossa pienten lasten isä kuoli. –Se on jäänyt mieleen, kuinka lohduttomasti lapset huusivat. Sellaisista en meinaa päästä yli. Vain hädässä liikkeelle Ikinä ei tiedä, mitä on vastassa, kun liikenteeseen lähtee. Sen vuoksi Nuppula neuvookin varautumaan viivästyksiin niin hyvin, ettei menetä hermojaan. Ärsyyntynyt kuski on vaaraksi itselleen ja muille. –On surullista, jos jonkun joulu menee pilalle. Olisi paras, ettei meillä olisi yhtään hommia. Tänä jouluna Nuppula aikoo rauhoittua oman juhlan viettoon. Ikää on jo sen verran, että omaakin jaksamista pitää kuunnella. Enää hän ei lähde yöllä liikkeelle, ellei ole jotain todellista hätää. –En minä vieläkään ohi aja, jos joku tarvitsee apua. Jämsäläisen tavoitteena on, että hän osallistuu Operaatio Lumihiutaleeseen vielä siihen asti, kunnes miehellä tulee 50 toimintavuotta mittariin. Se tietää sitä, että Nuppulan auton teippaukset vaihtuvat vielä useaan kertaan. Nyt sinisen auton kyljessä lukee Jorma, 71 vuotta! Tiepalvelua 46 vuotta! Ja vielä härkä päälle miehen horoskooppimerkin mukaan.