Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Muistatkos millainen sää oli jouluna vuonna 2009? – Toivo Rantanen osaa kertoa sen, sillä hänen sääpäiväkirjansa ylettyy 30 vuoden taakse

"Pakkasta seitsemän astetta. Lunta satoi lisää 3–5 senttimetriä, peltikolareita maanteillä, lumi pöllyää. Päijänteen selkä vielä auki." Näin Toivo Rantanen on kirjoittanut sääpäiväkirjaansa jouluaattona vuonna 2009. Mies on kirjannut säitä ylös yhtäjaksoisesti jo 30 vuoden ajan, mutta sitäkin vanhempia merkintöjä hänellä on tallessa. Päijänteen rannalla mökillä ison osan vuodesta viettävälle Rantaselle sään ja luonnon seuraaminen ovat päivittäinen harrastus. –Kaikki alkoi varmaan metsästys- ja kalastuspäiväkirjan pitämisestä. Siihen tuli kirjattua säitäkin. Vaikka enää ei kalalle pääse, niin säätä tulee seurattua, Rantanen kertoo. "Talvet ovat muuttuneet" Säällä on meille suuri merkitys. Siitä huolimatta emme tahdo muistaa, millainen sää oli edellisvuonna tähän aikaan, saatikka sitä aiempina vuosina. Päiväkirjasta on hyötyä. –Kyllä minä palaan vanhoihin merkintöihin ja muistuttelen mieleeni, että jaa silloin oli sellainen sää, mies toteaa. Joka vuosi sitä jännitetään – saadaanko tänä vuonna valkea joulu vai vietetäänkö jouluaattoa kenties vesisateessa tuulen vihmoessa? Moni toivoo valkeaa joulua, ja sellainen taidetaan tänä jouluna saadakin jopa Etelä-Suomea myöten. Rantanen ei tarvitse valkoista joulua, sillä hän ei ole koskaan erityisemmin pitänyt lumesta. –Talvet ovat vuosikymmenten kuluessa muuttuneet. Järvi jäätyy nykyään paljon myöhemmin kuin esimerkiksi 30 vuotta sitten. Jos mennään ajassa paljon taaksepäin, muistuvat mieleeni 45 asteen paukkupakkaset. Sellaisia ei enää nykyään ole. Puheeseen yhtyy miehen vaimo Seija Rantanen , joka muistelee, ettei kouluunkaan lähdetty kovimmilla pakkasilla. –Silloin sotien aikaan sellaisia pakkasia riitti. Toki vaatteetkaan eivät olleet yhtä lämpimiä kuin nykyään, hän toteaa. Taas valkoinen joulu luvassa Tänä vuonna pääsemme nauttimaan lumesta toista joulua putkeen, sillä viime vuonna jouluaattona Hallin lentoaseman mittauspisteen havaintohistorian mukaan Jämsässä oli 20 senttimetriä lunta. Kello 12 päivällä pakkasta oli 3,4 astetta. Vuonna 2016 sen sijaan jouluaatto oli musta ja sateinen. Lämpötila kieppui parin–kolmen plusasteen tuntumassa, ja vettä ripsi lähes läpi aaton. 2000-luvun kylmin jouluaatto maan keskiosassa koettiin vuonna 2010. Pakkasta oli aattoyönä 25–34 astetta ja joulupäivänäkin monin paikoin liki 25 astetta. Jämsässä mitattiin jouluaattona 27 pakkasasteen lukemat. Luntakin oli maassa lähes parikymmentä senttiä. Vuonna 1995 joulu oli myös harvinaisen kylmä koko maassa, silloin pakkasta oli koko maassa 30–39 astetta. Muita viime vuosikymmenten kylmiä jouluja oli vuosina 1967, 1978 ja 1986. Yksi kylmimmistä joulun tienoista elettiin vuonna 1915, mutta senkin löi laudalta joulun 1995 kovat pakkaset lähes koko maassa. Ennätyksellisen lauha joulu koettiin vuonna 2006, jolloin jouluntienoo oli yksi lauhimmista yli sadan vuoden aikana. Ilmatieteen laitoksen tilaston mukaan lämpötila kohosi maassa jopa lähelle yhdeksää plusastetta. Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan Jämsässä joulua vietetään noin kymmenessä pakkasasteessa. Lunta ei jouluaattona ole ennusteen mukaan luvassa, mutta viikonlopun aikana muutama hiutale saattaa maahan sataa. Joulupäivänä, tiistaina, sää hieman lauhenee, mutta lämpötila pysynee kuitenkin pakkasella. Rantaset viettävät tänä vuonna joulua Suomessa, lumesta huolimatta. –Usein olemme olleet jossain lämpimässä, mutta enää emme ole lähteneet ulkomaille. Lapset perheineen tulevat meille syömään, he kertovat hymyillen.