Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Lemmikille uudenvuodenaatto voi olla vuoden pelottavin päivä – Helpota paukkuaran eläimen oloa näillä vinkeillä

Uudenvuoden juhlinta aiheuttaa monille eläimille pelkoa ja stressiä. Ilotulituksen pauke, välähdykset ja ruudin haju ovat eläimen näkökulmasta uhkaavia. Eläinten stressi voi kestää useiden päivien tai jopa viikkojen ajan, koska ilotulitteiden käyttöaikaa ei aina noudateta. Lemmikkien omistajien kannattaa varautua huolella vuodenvaihteeseen. Eläimet on pidettävä ilotulituksen aikana sisätiloissa. –Vuodenvaihde on monille eläinsuojeluneuvojillemme tavallista kiireisempää aikaa. Erityisesti ilotulitteita säikähtäneet ja kauhuissaan pakoon juosseet koirat työllistävät eläinsuojeluneuvojiamme. Saamme vuosittain avunpyyntöjä myös kadonneista kissoista, sanoo SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli . Älä jätä lemmikkiä yksin Kotioloissa lemmikin paukutteluun liittyvää pelkoa voidaan yrittää helpottaa eri tavoin. Esimerkiksi verhojen vetäminen ikkunoiden eteen ja valojen pitäminen päällä hälventävät ilotulitteiden kirkkaita leimahduksia. Myös musiikin soittaminen vaimentaa pauketta ja voi rauhoittaa eläintä. Eläimelle on lisäksi annettava mahdollisuus vetäytyä piilopaikkaan. Tärkeintä on, että kotiväki suhtautuu tyynesti paukutteluun ja osoittaa siten kaiken olevan normaalisti. –Peloissaan olevan ja levottomasti käyttäytyvän kissan tai koiran ympärillä ei kannata hössöttää, sillä omistajan huolestuneisuus lisää lemmikin ahdistuneisuutta. Jos kissa tai koira on erityisen paukkuarka ja panikoi useita päiviä, helpotusta voi hakea esimerkiksi apteekissa myytävistä rauhoittavista valmisteista tai eläinlääkärin vastaanotolta, sanoo HESY:n puheenjohtaja Hannele Luukkainen . Koiraa ei pidä ottaa mukaan katsomaan ilotulitusta, sillä se voi riistäytyä paniikissa taluttimesta ja karata. Luukkainen muistuttaa, että koira tulee ulkoiluttaa hyvissä ajoin ennen ilotulituksen alkua ja pitää sisätiloissa sen alettua, myös kissat on pidettävä uutena vuotena sisällä. –Eläintä ei myöskään saa jättää yksin kotiin uutena vuotena, Luukkainen muistuttaa. Stressaantunut koira ei välttämättä syö, joten koiralle voi tarjota ruokaa ennen paukuttelun alkamista. Jos kissa on leikkisä, voi sen pelko unohtua leikin tiimellyksessä. Tarjoa eläimelle aktiviteetteja Ilotulitteet stressaavat voimakkaasti myös hevosia. Se aiheuttaa vaaraa hevosten kanssa toimiville ihmisille. –Hevonen on pakoeläin, jonka tapa selvitä arolla on ollut ensin potkaista, sitten juosta ja sen jälkeen miettiä, mitä tapahtui. Äkilliset, kovat äänet muodostavat siis todellisen riskin hevosten kanssa toimiville ihmisille. Hevoset voivat loukkaantua karatessaan, sanoo Suomen Hippoksen asiantuntijaeläinlääkäri Reija Junkkari . Myös esimerkiksi lemmikkikanit voivat kärsiä ilotulituksesta. Kanin vointia kannattaa tarkkailla läpi illan ja lemmikillä on hyvä olla mahdollisuus piiloutua esimerkiksi heinällä vuorattuun kartonkilaatikkoon. Verhojen vetäminen ikkunoiden eteen helpottaa myös pelokkaan kanin oloa. Kanit ovat sosiaalisia eläimiä, joille on tarjottava seuraa juhlinnasta huolimatta. –Tarjoa kanille aktiviteetteja, kuten esimerkiksi uutta heinää, oksia pureskeltavaksi tai yrttikätköjä, jotka on piilotettu wc-paperirullan hylsyyn, Luukkainen ohjeistaa. Ulkoiluta koira hyvissä ajoin ennen ilotulituksen alkua ja pidä lemmikit sisätiloissa ilotulituksen ajan. Älä ota koiraa katsomaan ilotulitusta. Eläintä ei pidä jättää yksin kotiin. Anna eläimelle mahdollisuus vetäytyä piilopaikkaan, kuten esimerkiksi sängyn alle tai vaatehuoneeseen. Vedä verhot ikkunoiden eteen ja pidä asunnossa valoja päällä, jotka hälventävät ilotulitteiden kirkkaita leimahduksia. Laita taustalle musiikki soimaan tai televisio päälle. Hyvin paukkuaran koiran tai kissan pelkoon voi hakea helpotusta apteekissa myytävistä rauhoittavista valmisteista tai eläinlääkärin vastaanotolta. Suhtaudu tyynesti paukutteluun ja osoita kaiken olevan normaalisti. HESY