Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Influenssa ei iske Suomeen yhtä rajusti kuin viime kaudella – "Rokotus kannattaa vielä käydä ottamassa, sillä epidemia on vasta käynnistymässä", suosittelee ylilääkäri

Influenssaepidemia ei ole vielä Suomessa käynnistynyt toden teolla. Tämänhetkisten valtakunnallisen tartuntatautirekisterin tietojen mukaan laboratoriossa varmistettuja influenssatapauksia oli eri puolilla maata todettu joitakin satoja. Rekisteröity on sekä influenssan A- että B-alatyyppiä. Laboratoriossa varmennetuista tapauksista enemmistö on ollut A-virusta. –Tosin näin lomakaudella rekisteritiedot päivittyvät hieman viiveellä, joten nämä luvut ovat todennäköisesti hieman alakantissa. Mutta epidemiakynnystä ei ole vielä ylitetty, tartuntatautilääkäri Sanna Isosomppi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta (THL) sanoo. Epidemian katsotaan alkavan siitä, kun terveyskeskusten influenssaan liittyvät käyntimäärät ja laboratoriokokeissa havaittujen influenssavirusten määrät pysyvät koholla peräkkäisten viikkojen ajan. Rokotteita vielä jäljellä Viime kaudella influenssaepidemia oli poikkeuksellisen raju ja epidemia käynnistyi jo marraskuun puolella. Epidemian ajoittuminen, kesto ja voimakkuus vaihtelevat kaudesta toiseen. Nyt ollaan vielä alkuvaiheessa. THL:n ylilääkärin Hanna Nohynekin mukaan vuorossa näyttäisi nyt olevan tavallisempi influenssakausi. Tähän viittaavat muun muassa tiedot virustyypeistä ja niiden määristä eteläisellä pallonpuoliskolla ja Yhdysvalloissa. –Kun noita eteläisen pallonpuoliskon seurantatietoja katsoo, niin näyttäisi siltä, että influenssakaudesta on mahdollisesti tällä kertaa tulossa vaimeampi. Mutta vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa, millä voimakkuudella epidemia Suomeen lopulta iskee, Nohynek sanoo. Nohynekin mielestä influenssarokote kannattaa vielä käydä ottamassa. –Rokotteita ostettiin 1,7 miljoonaa kappaletta. Joulukuun puoliväliin mennessä rokotteen oli ottanut reilu miljoona suomalaista. Rokotteita on vielä hyvin jäljellä. Rokote kannattaa Nohynekin mielestä ottaa vielä senkin jälkeen, kun epidemiakynnys on ylittynyt. –Influenssavirukset eivät etene samassa tahdissa, vaan useissa eri aalloissa. Nyt otettu rokote ehtii hyvin antamaan suojaa, koska epidemia on vasta käynnistymässä. 2 - 6-vuotiaille lapsille tarkoitetuista nenäsumuterokotteista voi joillakin alueilla olla pulaa. Niitä tilattiin vain 71 000 annosta eli vajaalle kolmannekselle ikäryhmästä. –Tuossa ikäryhmässä voi olla, että kaikille halukkaille rokotteita ei riitä. Suoja neljään virustyyppiin Tämän kauden rokote suojaa kahta A-alatyypin ja kahta B-alatyypin virusta vastaan. –Eteläisen pallonpuoliskon maiden ja Yhdysvaltojen tietojen perusteella liikkeellä on ollut valtaosin A(H1N1)-tyypin virusta ja jonkin verran A(H3N2)-tyypin virusta. Varsinkin tuohon H1N1-tyypin virukseen rokotteen pitäisi tehota oikein hyvin. Aika näyttää, kuinka hyvä suoja lopulta on. H3N2:n kohdalla on Nohynekin mukaan aina se ongelma, että vaikka antigeenisesti rokotteella on hyvä vastaavuus kiertäviin viruksiin, se ei jostain syystä toimi yhtä hyvin H3N2-muotoa kuin H1N1-muotoa vastaan. –Näin on varsinkin vanhusten kohdalla. Tämä nähtiin erityisen hyvin viime vuonna, kun influenssaan sairastui myös rokotteen ottaneita ikäihmisiä. Influenssarokotteen valmistamisessa ongelma on aina, että päätökset seuraavan kauden rokotteesta tehdään jo helmikuussa sen hetkisten seurantatietojen perusteella. –Rokote rakennetaan niin, että se vastaisi mahdollisimman hyvin maailmalla kiertäviä viruksia. Rokotteen valmistamiseen ja jakeluun menee puoli vuotta. Sen verran viruksella on aikaa muuntautua.