Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Mestareiden illassa palkittiin jämsäläisiä urheilumenestyjiä – Rasmus Tuomiselle palkinto ja paikka maajoukkueen haastajaryhmään, myös Pertti Kärhä sai tunnustuksen elämäntyöstään

Vuoden 2018 menestyneimmät autourheilijat palkittiin AKK:n Mestareiden illassa lauantaina Jyväskylässä. Vuoden autourheilijaksi valittiin formulatähti Kimi Räikkönen . Häntä ei juhlagaalan lavalla nähty, mutta sen sijaan palkintoja kävi pokkaamassa monta jämsäläistä moottoriurheilijaa. AUK Jämsän Äijien Pertti Kärhä sai gaalassa kultaisen ansiomerkin. Vain muutama päivä aiemmin Kärhälle myönnettiin myös Suomen Moottoriliitto ry:n kunniamerkki. Jämsäläinen Kärhä on tehnyt merkittävän elämäntyön suomalaisen moottoriurheilun parissa. Hän on menestynyt niin endurossa kuin rallissakin. Kärhä on lisäksi toiminut vuosikymmeniä erilaisten kilpailujen järjestämisessä. Kärhä on esimerkiksi toiminut enduron Päijänteen ympäriajon pääratamestarina yli 50 kertaa, mutta hän on myös kuskin ominaisuudessa voittanut Päitsin yleiskilpailun yhteensä viisi kertaa. Palkittu Tuominen valittiin haastajaryhmään Lauantain juhlagaalassa palkittiin lisäksi V1600-luokassa SM-hopeaa ajanut Rasmus Tuominen . Tuominen valittiin juuri AKK:n valmennusryhmä Flying Finn Academyn haastajaryhmään. Niin sanotun B-maajoukkueen urheilijat tavoittelevat paikkaa A-maajoukkueesta. –B-maajoukkueen urheilijat kilpailevat jo kansainvälisellä tasolla tai ovat SM-tason kärkikuljettajia, jotka parin vuoden aikana mahdollisesti nousevat A-maajoukkueeseen. Haastajaryhmäläiset ovat erityisen mielenkiintoisessa asemassa – on urheilijasta itsestään kiinni, miten asiat järjestyvät, AKK:n valmennuspäällikkö Tuomo Nikkola sanoo AKK-Motorsport ry:n tiedotteen mukaan. B-maajoukkueeseen valittiin kymmenen urheilijaa. A-maajoukkueeseen pääsi viisi urheilijaa. Myös muita tuttuja nimiä gaalan palkittavien listalla Mestareiden illan yli 300 palkitun joukossa oli myös rallin SM3-luokassa pronssia ajanut Joonas Lindroos , pienoisautoilussa menestynyt Konsta Saarinen sekä AUK Jämsän Äijiä edustava Historic Rally Trophy -75 -pari Kimmo Juhannusvuori ja Jussi Altti . Päivitetty 8.1. kello 14.08: vaihdettu jutun kuva ja lisätty Joonas Lindroos palkittavien joukkoon.