Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

"Minua ei saa mihinkään skutsiin", Helsingissä asunut Outi Savunen ajatteli – Sitten hän löysi mieleisen talon maalta eläkepäiviä varten, mutta muutto tapahtuikin aiemmin ja nyt hän perusti Kuhmoisiin oman yrityksen

Outi Savunen pukeutui lapsena sisartensa kanssa Hilkka-merkkisiin vaatteisiin. Merkki ei ole mikään tunnettu brändi, vaatteita vain kutsuttiin sillä nimellä, koska Savusen Hilkka-äiti niitä lapsilleen ompeli. Perheen rahat olivat vähissä, joten äiti valmisti jälkikasvulleen päälle pantavaa yötä myöten. –Hän teki varmaan kaikki vaatteeni. Äidin perässä aloin itsekin ommella, ensin nukanvaatteita, Savunen muistelee. Into käsitöihin syttyi Savuselle jo varhain. Ammattia alasta ei kuitenkaan heti tullut, vaikka Savunen opiskeli vaatetusompelijaksi päivätyönsä ohella. –Aloitin opiskelun harrastuksena, mutta puolitosissani. Noin kuukausi sitten rakas harrastus vaihtui yrittäjyyteen, kun Ompelimo OutiS sai alkunsa vuoden 2019 alusta. Parasta, kun näkee työn jäljen ja tyytyväisen asiakkaan Yrittäjäksi ryhtyminen oli lopulta helppo päätös, koska Savunen lähti liikenteeseen pehmeämmin kuin monet muut. Oma ompelimoyritys työllistää häntä tällä hetkellä noin päivän viikosta, loput neljä arkipäivää hän työskentelee toiminimensä kautta Osuuskunta Kuhmoisten Kädentaitajien myymälänhoitajana. –Helpompi lähteä liikenteeseen, kun toimeentulo ei ole tästä kiinni. Minulla oli myös koneet valmiina, joten rahallista panostusta en ole tarvinnut. Savunen on yllättynyt siitä, miten hyvin hän on jo saanut töitä. Eniten hänelle tuodaan korjattavia vaatteita, mutta ompelijan käsissä syntyvät myös mittatilausvaatteet. Esimerkiksi Savusen oma hääpuku on omaa designia. –Piirrän kaavoja. Eräskin asiakas halusi ommella itse, mutta ei osannut tehdä kaavoja. Tein sitten hänelle kaavat, joiden perusteella hän voi itse tehdä vaatteensa. Sovitusta vaativat työt Savunen hoitaa ajanvarauksella joko työhuoneellaan Ruolahden Tehinniemellä tai asiakkaan kotona. Töitä hän ottaa vastaan myös kädentaitajien liikkeessä Kuhmoisten keskustassa. –Parasta tässä työssä on se, kun näkee heti työn jäljen ja saa tyytyväisen asiakkaan, kun tekee juuri hänelle sopivan vaatteen. Savunen on omien sanojensa mukaan käsityöalan sekakäyttäjä. Hän on työskennellyt niin sukkapuikkojen kuin matonkudintenkin kanssa, eivätkä puutyöt tai keramiikkakaan ole hänelle tuntemattomia materiaaleja. Vitsi toi Kuhmoisiin Se, että Outi Savusesta tuli kuhmoislainen yrittäjä, on monen sattumuksen summa. Ennen vuotta 2016 hän ei käytännössä tiennyt Kuhmoisista mitään. Hänen miehensä Jontte Savunen sattui kerran työkeikalle Kuhmoisiin ja heitti vaimolleen vitsinä, että "tännehän voisi joskus lähteä". No, vaimolla oli eräänä päivänä aikaa googletella, jospa joku kiva mökki seudulta löytyisi. Kuhmoisten sijaintikin olisi pariskunnalle ihanteellinen, koska moottoripyöräilyä harrastavat Savuset voisivat saada täältä tukikohdan itselleen. Ja mukavan paikan eläkepäiviä varten. –Ajattelin ensin, että en ole mikään mökki-ihminen, minua ei saa mihinkään skutsiin, Outi Savunen kertoo. Savuset ajattelivat, että jos tie vie pois pääkaupungista, he muuttavat johonkin aivan Kuhmoisten keskustan lähelle. Ensimmäinen asuntonäyttö olikin keskustan tuntumassa. Se ei kuitenkaan miellyttänyt, joten samalla reissulla pariskunta ajoi Tehinniemelle. –Molemmat ajattelimme heti, että tässä se on. Puutarha on ihana, veneranta lähellä, eikä vieressä menevä tie meitä haittaa. Ensimmäiset vuodet he kävivät mökkeilemässä, mutta nälkä kasvoi syödessä. Savunen kertoo, että he odottivat, milloin on vapaa viikonloppu, että he pääsevät taas Kuhmoisiin. Muuttoajatus virisi hiljalleen. Jontte Savusen työt vievät miestä eri puolelle, joten hänelle muutto oli helppo toteuttaa. Kun vaimon työpaikasta näytettiin vihreää valoa etätyöskentelylle, oli ratkaisu tehty. Viime keväänä Savuset pakkasivat tavaransa. –Pääseehän täältä pois, jos joskus haluaa. On hämmästyttävää, miten hyvin meidät on otettu vastaan. Vielä ei ole tullut vastaan muuta kuin positiivista. Moottoripyörät ovat kyllä nykyään liian paljon tallissa. Savunen teki töitä espoolaiselle yritykselle vuoden 2018 loppuun. Hän kuitenkin päätti hakea kädentaitajien avointa työpaikkaa, ja lopun tarinasta voikin lukea aiemmin jutusta.