Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Poliisi ei voi kohdistaa pakkotoimenpiteitä ihmiseen, joka omasta halustaan asustaa ulkosalla

Laukku Leenan eli Leena Kiviharjun tilanne on hyvin tiedossa viranomaisilla, niin Jämsän kaupungilla kuin poliisillakin. Viranomaiset pitivät palaverin Laukku Leenan tilanteesta viime vuoden lopulla. Rikoskomisario Veli-Pekka Välisaaren mukaan poliisi on saanut harvakseltaan ilmoituksia Laukku Leenasta. Partio on tuolloin käynyt toteamassa naisen kunnon ja olosuhteet. Viime vuonna näitä tehtäviä oli 1-2 kappaletta. –Hän viettää omasta vapaasta tahdostaan tällaista elämää. Häntä on välillä käytetty lääkärissä, mutta hän on virkeä ja terve ihminen. Jotkut kokevat hänet ehkä häiriöksi, mutta varsinaisia poliisin pakkotoimenpiteitä häneen ei ole kohdistettu. Poliisi on lähinnä neuvonut ja ohjeistanut häntä enemmänkin siirtymään sellaiseen paikkaan, missä ei aiheuttaisi pahennusta. Hän vain on Hallin keskustassa. Välisaaren mukaan poliisi on kehottanut Laukku Leenaa vaihtamaan luvatonta leiriytymispaikkaa puistoalueelta muualle. Hän oli siirtynyt muutamia satoja metriä ja palannut takaisin. Välisaaren mukaan Laukku Leena on kertonut haluavansa asustella taajamassa, jotta voi tarvittaessa pyytää apua. Komisarion mukaan poliisi ei voi kohdistaa pakkotoimenpiteitä ihmiseen, joka omasta halustaan asustaa ulkosalla. Väliaikaisia toimenpiteitä, kuten siirtokehotusta, voidaan harkita esimerkiksi roskaamisen tai hygieniapuolen vuoksi. Viranomaisten palaverissa todettiin Laukku Leenan tilanne, ja toimenpiteiden pääpaino on kaupungin päässä. Poliisi voi tarvittaessa antaa virka-apua muille viranomaisille, mikäli heidän toimensa vaativat poliisin läsnäoloa. –Tilanne on ongelmallinen ja monisyinen, rikoskomisario toteaa.