Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Jämsän Retki-Veikoissa hyvää imua – Seuralle kolme uutta juniorisuunnistajaa

Jämsän Retki-Veikoissa tehtiin muutama vuosi sitten päätös, että seura pyrkii aktiivisesti kehittämään nuorten valmennusta. Seuran valmennusvaliokuntaa vetävän Joonas Nurmisen mukaan päätös alkaa nyt tuoda positiivista imua. Uusia nuoria urheilijoita ei ole seuraan aktiivisesti houkuteltu, mutta rivit vahvistuvat silti. Äskettäin Retki-Veikkoihin liittyi kolme uutta juniorisuunnistajaa. –Pyrimme luomaan olosuhteet, joissa urheilijat voivat kilpailla ja treenata hyvin. Oleellinen osa valmennusohjelmaamme on kuukausittainen leiritys. Seuraavaksi nuoret treenaavat yhdessä Laukaassa, helmikuussa suunnaksi otetaan Espanja ja maaliskuussa kilpaillaan ja harjoitellaan Tanskassa. –Olemme pieni moniin eteläsuomalaisiin seuroihin verrattuna, mutta SM-mitalien määrässä pesemme useita suurempia seuroja. Nurminen uskoo, että seuran niittämän menestyksen ohella positiivista imua selittää hyvä porukka. Nuoret haluavat olla osa seuraa, jossa on tuttuja, samanhenkisiä urheilijoita. Uusia juniorisuunnistajia jämsäläisseuraan Retki-Veikkoihin juuri liittynyt keuruulainen Samuli Peltola on seuranvaihtajista toistaiseksi menestynein. 18-vuotiaiden poikien ranking-listalla hän oli viime vuonna kolmas. Hiihtosuunnistuksen puolella hän kuuluu Suomen nuorten maajoukkueeseen. Vuosi sitten Peltola nappasi 17-vuotiaiden nuorten hiihtosuunnistuksen EM-kisoissa Bulgariassa kaksi mitalia. –Peltolalle seuran vaihdossa iso asia oli meidän aktiivinen leiritystoimintamme, sillä Keuruun Kisailijoilla vastaavaa ei ollut tarjolla, Nurminen taustoittaa. Samassa 18-vuotiaiden sarjassa kisailee myös JRV:n paidan valinnut kangasalalainen Vili Olkkonen . Hän on toistaiseksi pärjännyt paremmin hiihtosuunnistuksen puolella, mutta kehittyminen perinteisessä suunnistuksessa houkuttaa nuorukaista. –Kangasalta omasta seurasta loppuivat nuoret miehet, joten Vili jäi ilman kilpakumppaneita. Meillä puolestaan on hyvä perusjengi nuoria urheilijoita, jotka vetävät muitakin puoleensa, Nurminen kertoo. Kolmas tuore JRV:läinen on 16-vuotias Ilari Virtanen . Lahdesta Jyväskylään muuttanut nuorukainen kilpailee myös maastohiihdon puolella. Tällöin seurana on Ski Jyväskylä. Nurmisen mielestä uusien junioreiden tulo tekee hyvää seuralle vahvistaen jäsenten välistä kilpailua. –Tulemme saamaan kovan 18-vuotiaiden poikien viestijoukkueen. Uskon, että joukkue on Suomen kovin. SM-kisoista voikin odotella vähintään mitalia.