Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Monta kyselyä menossa yhtä aikaa

Jämsän asukkaita on viime aikoina lähestytty Jämsän kaupungin suunnalta usealla erilaisella kyselyllä. Tällä hetkellä menossa ovat niin kotikaupungin vetovoimatutkimus, Jämsän elinvoimaisuuden kehittämiseen tähtäävä kysely ja sitten on vielä Länkipohjan, Juokslahden ja Koskenpään koulujen oppilaiden vanhemmille ja huoltajille suunnattu kysely. Toivottavasti nämä kyselyt eivät näin lyhyen aikavälin sisään toteutettuina syö toistensa kiinnostavuutta. Jotta asukkaat pysyvät kärryillä, lienee syytä täsmentää, että vetovoimatutkimus liittyy seutukaupunkeihin, toinen kuntalaiskysely sen sijaan liittyy vain ja ainoastaan Jämsän elinvoimaisuuden kehittämiseen. Jälkimmäisen kyselyn taustalla on viime vuoden loppupuolella valmistunut organisaatioselvitys. Kaupunki haluaa kyselyllä edistää asukkaiden osallistamista kehittämiseen. Niinpä olisikin erittäin suotavaa, että mahdollisimman moni asukas tähän kyselyyn vastaisi. Kyselyyn löytyy linkki Jämsän kaupungin verkkosivuilta . Vastaamisaika päättyy 23. tammikuuta. Se, että kaupunki lähtee entistä useammin osallistamaan asukkaita tulevaisuuden suunnittelussa, on erittäin hieno asia. Toivottavasti kyselyn tulokset tarjoavat sellaisia ajatuksia, joita voi oikeasti myös hyödyntää päätöksenteossa. Nyt on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Sen sijaan se on huono seikka, että kyselyjä on menossa monta yhtä aikaa.