Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Sauna tekee aidosti hyvää – asiantuntijat ovat kuitenkin eri mieltä siitä, kuinka paljon

Itä-Suomen yliopistossa on tutkittu suomalaisten rakastaman saunan terveyshyötyjä. Jos saunakertoja kertyy viikossa 4–7, aivoinfarktin todennäköisyys pienenee tutkimusten mukaan 61 prosenttia kerran viikossa saunoviin. Prosenttiluvut ovat huimat myös sydänperäisissä äkkikuolemissa. 20 vuotta kestäneen seurantatutkimuksen mukaan 4–7 kertaa viikossa saunovilla miehillä oli 63 prosenttia pienempi sydänperäisen äkkikuoleman riski kuin kerran viikossa saunovilla. Myös sepelvaltimotautikuolleisuus, muu sydänkuolleisuus ja kokonaiskuolleisuus jäivät seurannan aikana pienemmiksi runsaasti saunovien joukossa. Saunomisen kestollakin oli Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan merkitystä. Yli 19 minuuttia kerrallaan saunovilla on 52 prosenttia pienempi sydänperäisen äkkikuoleman riski kuin alle 11 minuuttia saunovilla. Saunaseurasta tulee kritiikkiä Tutkimusten tulokset miellyttävät etenkin runsaasti saunovia. Sen sijaan Suomen Saunaseuran kunniapuheenjohtaja, lääketieteen ja kirurgian tohtori, professori Lasse Viinikka suhtautuu niihin kriittisemmin. Hän pitää yliopiston tutkimussarjaa hienona, mutta huomauttaa, ettei tutkimusasetelma sellaisenaan osoita vielä syy-yhteyttä. –Näiden tutkimusten kohdalla on käyty keskustelua siitä, voisiko kolmas vaikuttava tekijä olla esimerkiksi stressi, joka vähentää monia sairauksia. Voi olla, että henkilöillä, jotka ehtivät saunomaan 4–7 kertaa viikossa, on vähemmän kiire kuin niillä, jotka ehtivät saunaan vain kerran viikossa. Pitää siis tehdä vielä jatkotutkimuksia, Lasse Viinikka sanoo. Parasta stressin laukaisu Saunaseuran kunniapuheenjohtaja ei kuitenkaan kiistä saunomisen hyötyjä. Hän sanoo, että parasta saunomisessa on stressin laukaisu ja rentouttava olo –Eikä niitä pidä ollenkaan vähätellä. Viinikka lisää, että saunan lämpö helpottaa joidenkin sairauksien oireita – jopa sydämen vajaatoiminnan ja astman. –Sauna laskee vähän verenpainetta ja laukaisee lihasjännityksistä tulevia kipuja. –Sauna ei paranna, mutta vähentää oireita tilapäisesti.