Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Auvilan vastaanottokeskuksen toiminta jatkunee ainakin loppuvuoteen – Yksikönjohtaja kertoo pinnalla olleiden seksuaalirikosten aiheuttaneen paljon keskustelua vastaanottokeskuksessa

Maahanmuuttovirasto ilmoitti alkuvuodesta neljän vastaanottokeskuksen ylläpitäjille sopimusten irtisanomisista. Pihlajalinnan Auvilan vastaanottokeskus ei ole lakkautettavien keskusten listalla. –Keski-Suomessa toimii tällä hetkellä meidän lisäksemme vain yksi VOK, Salmirannan vastaanottokeskus Jyväskylässä. En usko, että Auvilan vastaanottokeskuksen sopimusta irtisanotaan tämän vuoden aikana, Auvilan vastaanottokeskuksen yksikönjohtajan Emma Selenius kertoo. Sopimusten irtisanomisen myötä toimintansa joutuvat kesäkuun loppuun mennessä lopettamaan kokonaan aikuisten ja perheiden vastaanottokeskukset Helsingissä Metsäläntiellä, Kankaanpäässä, Kokemäellä ja Raaseporissa. –Kun nämä keskukset sulkevat ovensa, tulee se varmasti näkymään meidän asukasmäärässämme. Jyväskylän keskus on aivan tupaten täynnä porukkaa, Selenius toteaa. Lähi-Idästä tulijoiden määrä vähentynyt Selenius kertoo, että Auvilan vastaanottokeskuksessa eletään parhaillaan rauhallista ja tavallista arkea. Vuodesta 2015 lähtien toimineessa vastaanottokeskuksessa on tällä hetkellä 140 keskusmajoitettua ja 15 yksityismajoitettua asukasta. Toimintavuosien aikana keskuksen piirissä on ollut yhteensä yli 500 asukasta. –Yli puolet asukkaistamme on perheellisiä. Asukkaiden ikähaitari onkin laaja, kaksikuisesta vauvasta aina 70-vuotiaaseen saakka. Näistä 500 asukkaasta kaikki eivät ole jääneet Jämsään. Osa heistä on siirtynyt toisten keskusten piiriin ja osa taas on lähtenyt vapaaehtoisella paluulla takaisin kotimaahansa. Seleniuksen mukaan vastaanottokeskuksessa on laaja kansallisuuksien kirjo. Lähi-Idästä tulijoiden määrä on viime vuosina vähentynyt selvästi. Tällä hetkellä Auvilassa on eniten irakilaisia, afganistanilaisia ja venäläisiä asukkaita. –Joulu–tammikuussa meillä on ollut hieman vaihtuvuutta, mutta sitä ennen oli pitkään rauhallista. Suurin osa asukkaista on kuitenkin ollut meillä pidemmän aikaa ja jo tuttuja naamoja alueella. Viime vuosina Venäjältä on virrannut ihmisiä Suomeen, koska Venäjä julisti Jehovan todistajat ekstremistikseksi liikkeeksi. –Jehovan todistajien olot ovat Venäjällä monin paikoin tukalat, ja se näkyy lisääntyneinä turvapaikkahakemuksina. Myös joidenkin muiden vähemmistöjen edustajat hakevat turvapaikkaa Suomesta, Selenius toteaa. Vastaanottokeskuksessa on käyty paljon keskusteluja seksuaalirikoksista Suomessa Auvilan vastaanottokeskuksessa on käyty viime kuukausina paljon keskusteluja paikallisesti ja valtakunnallisesti pinnalla tiuhaan pysyneestä aiheesta – ulkomaalaisten tekemistä seksuaalirikoksista. –Keskustelua on käyty meillä paljon jo syksyn mittaan Jämsässä tapahtuneen seksuaalirikoksen vuoksi, mutta myös nyt alkuvuonna, kun Oulun ja Helsingin tapaukset ovat olleet otsikoissa. Olemme keskustelleet muun muassa naisten asemasta ja siitä millaiset eleet, ilmeet, sanat ja teot ovat hyväksyttyjä ja mitkä eivät. Myös Maahanmuuttovirastolta on tullut uutta aineistoa aiheeseen liittyen, jota on hyödynnetty keskusteluissa. Selenius kertoo, etteivät asukkaat ole raportoineet heihin kohdistuneesta vihamielisestä tai asiattomasta käytöksestä, vaikka keskustelu seksuaalirikosten ja ulkomaalaisten ympärillä käykin kiivaana esimerkiksi verkon keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa. –Meillä on kyllä ollut rauhallista täällä. Tiedämme aika hyvin, miten asukkaillamme menee, ja he kertovat kyllä avoimesti, jos esimerkiksi jonkun toisen asukkaan käytös on muuttunut selvästi pienen ajan sisällä tai jos he ovat joutuneet vihamielisen käytöksen kohteeksi. Aikuisasukkaista moni on löytänyt töitä keskuksen ulkopuolelta Etenkin kouluikäiset lapset ovat Seleniuksen mukaan integroituneet hyvin yhteiskuntaan. Lapsia käy koulussa niin Auvilan väestötiloissa Kankarisveden koulussa kuin esimerkiksi Jämsänjoen yhtenäiskoulussa. –Samalla myös vanhemmat pysyvät arkirutiineissa kiinni, kun päivien aikataulut määräytyvät lasten koulupäivien mukaan. Vastaanottokeskuksen aikuisväestöstä osa käy töissä myös keskuksen ulkopuolella. Seleniuksen mukaan työpaikat ovat pääosin asukkaiden oman aktiivisuuden ja kontaktien ansiota. –Arvioni mukaan noin 20–30 prosenttia aikuisväestöstämme on keskuksen ulkopuolella töissä. Suurin osa heistä on miehiä, mutta on mukana naisiakin. Asukkailtamme löytyy motivaatiota ja intoa työskennellä sellaisissakin töissä, joihin ei jämsäläisistä ole tunkua ollut.