Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Jämsänkosken jäähallin toiminta jatkuu tämän kauden loppuun – "Jatkosta ei vielä ole tietoa"

Jämsänkosken Tekojäärata Oy:n hallitus päätti tiistaina, että yhtiön toiminta jatkuu ainakin maaliskuun loppuun asti. Se tarkoittaa sitä, että Jämsänkosken jäähallin toiminta säilyy ennallaan tämän "jääkauden" loppuun saakka. –Jatkosta ei ole tietoa. Lähestymme Jämsän kaupunkia ja neuvottelemme asiasta, Jämsänkosken Tekojäärata Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Jokinen kommentoi. Hän ei ota kantaa yhtiön ja hallin tulevaisuuteen. Kaupunginhallituksen maanantaina tekemä päätös antaa jatkoaikaa maaliskuun loppuun. Kaupunginhallitus päätti, ettei yhtiön avustuksesta kuitata lainanlyhennystä helmikuulta ja maaliskuulta. Kaupunki on napannut yhtiön avustuksesta rahaa lyhennyksiin lokakuusta lähtien 4 166,66 euroa kuukaudessa. Tekojäärata Oy teki osakeyhtiölain nojalla päätöksen toiminnan päättämisestä 1. maaliskuuta alkaen, mikäli kausiavustuksen pidättämistä yhtiön lainan lyhennyksiin olisi jatkettu. Ongelmaksi olisi tullut yhtiön kassavarojen loppuminen. Yhtiö lähestyi Jämsän kaupunginhallitusta taloustilanteestaan jo 8. elokuuta, mutta asiaa käsiteltiin kaupunginhallituksessa vasta 21. tammikuuta. Kausiavustuksen pidättäminen alkoi kaupungin toimesta lokakuussa.