Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Jämsän 4H-yhdistyksen uusi hanke opettaa nuorille arjen taitoja – "Jos ideoita on, toivon, että meihin oltaisiin rohkeasti yhteydessä"

Käytöstavat, junamatkustaminen, ensiapukurssi ja ruuan laittaminen ovat esimerkkejä taidoista, joiden kaltaisia lapset ja nuoret voivat pian päästä Jämsässä ja Kuhmoisissa harjoittelemaan. Jämsän 4H-yhdistyksen Ruohonjuurella-hanke sai viime vuoden lopulla noin 66 000 euron rahoituksen paikalliselta Leader Veturi-ryhmältä. Tammikuun alussa alkanut ja vuoden 2020 loppuun saakka kestävä hanke on tarkoitettu jämsäläisille ja kuhmoslaisille, 6–19-vuotiaille lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen. –Idea lähti siitä, että aiempien hankkeidemme kautta olemme kuulleet ideoita ja toiveita siitä, millaista toimintaa voisi olla. Arjen taitojen opettamista nuorille ja lapsille on tullut toiveita, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja ja hankkeen parissakin työskentelevä Leena Toivakka . –Kuhmoisissa hanketoiminta on myös osa verkostojen luomista ja uuden käynnistämistä, koska paikkakunnalla ei ole hetkeen ollut omaa 4H-toimintaa, Toivakka kertoo. Omat ideat ja toiveet jakoon Se, mitä hankkeen aikana tarkalleen tullaan tekemään ja järjestämään, on parhaillaan mietinnän alla. Tähän mennessä nuoret ovat Toivakan mukaan toivoneet ensiapukurssia ja suunnitelmissa on myös hygieniapassikurssi. –Haluamme järjestää asioita, jotka edistävät nuorten työllistymistä eteenpäin. Yhtenä ideana on ollut innostaa nuoria perustamaan pop-up-yrityksiä erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Nuorempien lasten kanssa voitaisiin Toivakan mukaan tehdä vaikkapa retkiä ja harjoitella samalla julkisen liikenteen käyttöä. Kuten sitä, miten ja mistä junalippu ostetaan ja miten junassa kuuluu toimia. Suunnitelmissa on myös tarjota nuorille ja lapsille mahdollisuuksia järjestää itse omia tapahtumia. –Mukaan pääsee ilmoittautumalla meille tai sitten jos tulee esimerkiksi hygieniapassikurssi, ilmoittautumalla suoraan siihen. Ikärajojen puitteissa toiminta on vapaata kaikille ja myöhemmin käymme esittelemässä hanketta myös esimerkiksi kouluissa. Ruohonjuurella-hankkeen tarkemman sisällön osalta 4H-yhdistys ottaa vastaan ideoita ja toiveita siitä, mitä hankkeen puitteissa voitaisiin tehdä. –Jos ideoita on, toivon, että meihin oltaisiin rohkeasti yhteydessä, Toivakka kannustaa. Omista ideoista voi olla yhteydessä suoraan Jämsän Seudun 4H-yhdistykseen tai hankkeen parissa työskentelevään, toiminnanohjaaja Nina Peltolaan . Juttua muokattu 23.1.2019 kello 15.30. Lisätty tieto Nina Peltolasta.