Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kuhmoislaiselle miehelle sakkoja eläinsuojelurikoksesta - nautaeläimet lantaisia, kaikille eläimille ei ollut omaa vesikuppia

Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut kuhmoislaisen miehen eläinsuojelurikoksesta sakkoihin. Maksettavaa tuli 20 kappaletta 28 euron päiväsakkoa. Syytteen koskemat tapahtumat ajoittuvat 26.3.2015-25.1.2017 väliselle ajalle. Miehelle oli jo vuodesta 2014 lähtien annettu eläinten hoitoon liittyviä määräyksiä, joita hän on noudattanut vain osittain. Useimmat ongelmat ovat esiintyneet toistuvasti. Syyttäjän mukaan mies oli jättänyt noin 15 eläimen nautakarjan vaille tarpeellista hoitoa ja ravintoa. Eläimet olivat lantaisia, ja osalla eläimistä oli lantapanssari. Lantakouru on ollut osittain eläimille vaarallisella tavalla peitetty, ja yksi hieho on ollut tammikuussa 2017 kuristua kaulaimeensa. Vasikoiden karsina ei täyttänyt lainsäädännön minimikokovaatimusta, eikä kaikilla naudoilla ole ollut käytössään toimivaa vesikuppia tai muuta astiaa. Erityisesti maaliskuussa 2015 ja tammikuussa 2017 tehdyillä tarkastuskäynneillä on nähty laihoja ja jopa nälkiintyneitä nautoja. Syyttäjä katsoi, että toiminnallaan mies on aiheuttanut eläimille nälän ja janon sekä lantaisuuden vuoksi kärsimystä, kipua tai tuskaa. Lantaisuus on aiheuttanut kutinaa, polttelua ja tulehdusta. Mies kiisti syytteen. Hänen mukaansa puhtaudessa tai turvallisuudessa ei ole ollut sellaisia puutteita, että se täyttäisi eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistön. Miehen mukaan tarkistuksen tekohetkellä päiväsiivouksia ei oltu vielä tehty. Hänen mukaansa mainittu hieho ei ollut kuristumassa, vaan se oli säikähtänyt vieraita ihmisiä, joita ei ollut ennen nähnyt. Mies katsoo, että eläimet ovat olleet hoidettuja. Käräjäoikeus katsoi, ettei mies ollut asennoitunut välinpitämättömästi eläimiin, vaan nyt ilmi tullut tapaus on mitä ilmeisimmin seurausta voimavarojen ehtymisestä ikääntymisen myötä. Mies oli hoitanut eläimiä vuodesta 1963 alkaen. Eläimet on nyt lopetettu, eikä mies enää jatka tuotantoeläinten pitoa. Tämän takia käräjäoikeus ei pidä oikeudenmukaisena suurempaa rangaistusta. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.