Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Jopa 400 puhelua päivässä – Jämsän Terveyden ruuhka-aika on maanantaisin: kiireellisen ajan saa parissa päivässä, kiireetöntä voi joutua odottamaan pari viikkoa

Jämsän Terveydellä soi puhelin ahkerasti. Ylilääkäri Titta Frantsila kertoo, että etenkin maanantaisin puheluja tulee runsaasti: huippupäivänä noin 400 kappaletta. Puheluihin vastaa kiireisimpinä aikoina kymmenkunta henkilöä. Kuinka nopeasti lääkärille saa ajan? –Kiireellisen ajan saa hoitajalle ja lääkärille 1–3 päivän sisään, ja päivystyksellisissä asioissa toki samana päivänä, meillä on ympärivuorokautinen päivystys kuitenkin, Frantsila toteaa. Jämsän Terveys varaa kiireaikoja enemmän alkuviikkoon. Aikoja varataan niin akuuttivastaanotolle hoitajalle sekä lääkärillä että muille terveyskeskustyöpareille. –Pyrimme ennakoimaan ruuhkahuippuja, joita ovat lomat ja pitkien pyhien jälkeinen aika sekä esimerkiksi influenssaepidemioiden aiheuttamat lääkärin tarpeet. Frantsilan mukana kiireettömiä aikoja joutuu odottamaan keskimäärin 10–14 vuorokautta. Niiden saatavuutta mitataan ja seurataan Frantsilan mukaan niin kutsutulla T3-ajalla terveysasemakohtaisesti. T3 tarkoittaa kolmatta kiireetöntä aikaa lääkärille. Yksi lääkäri voi hoitaa 20 potilasta päivässä Yleisemmin lääkäreiden vastaanottoajat ovat 20 minuutin pituisia. Aikaa muokataan asiakkaan tarpeen mukaan, Frantsila sanoo. Yksi lääkäri voi hoitaa akuuttivastaanotolla jopa 20 potilasta päivässä, kun taas vastaanotolla asiakkaita voi olla tästä kolmannes, etenkin, jos potilaalla on monia ongelmia. Jämsän Terveydellä työskentelee tällä hetkellä yhteensä noin 20 lääkäriä perusterveydenhuollossa terveyskeskuksen vastaanotoilla, perhepalveluissa, mielenterveys- ja päihdepalveluissa, vanhuspalveluissa ja osastoilla. Tämän lisäksi ovat vielä hammaslääkärit suun terveydenhuollossa. Tämän lisäksi erikoissairaanhoidon lääkäreitä on Frantsilan mukaan jo liki 40, ja valtaosa heistä on jo vuosia Jämsässä työskennelleitä. Heistä Jokilaakson sairaalalla käy päivittäin noin 10–15 henkilöä. Keikkalääkäreitä Jämsän Terveys ei käytä, vaan lääkärit tulevat pääosin Pihlajalinnalta, myös lyhyet sijaistukset. Fratsilan mukaan Jämässä on eläköitynyt viime vuosina useita pitkäaikaisia lääkäreitä, joten paikkakunnalla asuvia lääkäreitä ei ole enää monta. Vaihtuvuutta lisää nuoret lääkärit, jotka tekevät erikoistumiseen liittyviä pakollisia työskentelyjaksoja niin terveyskeskuksissa kuin eri erikoisaloilla. Tämä lisää luonnollisesti sitä, että lääkärit liikkuvat enemmän paikasta toiseen. Lääkärin erikoistumiseen kuuluu aina pakollinen yhdeksän kuukauden pituinen terveyskeskuspalvelu. –Meillä terveyskeskuksessa nuoret lääkärit viihtyvät yleensä pidempään kuin pakollinen yhdeksän kuukautta, mikä on hyvä asia. Jämsässä lääkäri voi tehdä erikoistumista usealle eri alalle yleislääketieteen lisäksi. Jämsästä löytyy psykiatrian, kirurgian, geriatrian ja sisätautien erikoisosaamista. Frantsilan mukaan Jokilaakson sairaala onkin terveyskeskuslääkärille siitä hyvä paikka, että sairaalassa on monipuolinen kattaus eri osaamista, mutta myös tutkimusmahdollisuuksia ja hyvät konsultaatiomahdollisuudet.