Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Tulospalvelu Podcast Kaupallinen yhteistyö

Unelmista ja niiden haaksirikoista – "Unelmoijat ovat aina aikansa lapsia"

Kirjailija Mari Mörö on poikennut useita kertoja Jämsässä kirjaston kutsumana. Noissa illoissa on puhuttu kasveista, puutarhoista sekä vähän saippuan teosta. Onhan Mörö samanaikaisesti puutarhuri, kirjailija ja saippuakauppias. Keskiviikkona hän kuitenkin avasi yleisölle näkymiä utopiaan. Hän puhui yhdestä suomalaisesta unelmasta, joka kohdistui Kanadan länsirannikon Malkosaarelle yli sata vuotta sitten. –Sinne muutti satoja suomalaisia etsimään parempaa elämää, esimerkiksi minun sukulaisiani Karjalasta Jääsken pitäjästä, kertoo Mörö. Unelmien tuloksena piti syntymän ihanneyhteiskunta Kalevan kansalle. Kaikille olisi maapala, mökki, lohta merestä ja tuloja yhteisestä metsästä. Yhteiskunnassa ei tarvittu avioliittoa, viinaa eikä Jumalaa. Kaikki olisivat keskenään iloisia ja sopuisia. Lapset olivat kaikkien yhteisiä, samoin ruokapöydät. –Suomessa maaperä oli utopiaan lähdölle otollinen, sillä meneillään oli Venäjän sortokausi. Täällä oli köyhyyttä ja kurjuutta. Unelma murentui nopeasti Ei mennyt kuin muutama vuosi, kun Sointulaksi nimetyn yhteisön utopia alkoi kuitenkin murentua vastakohdakseen – dystopiaksi. Malkosaari oli kelvotonta viljelyyn, puut oli pian hakattu ja ruoka loppui. Tulipalo tuhosi yhteisön keskusrakennuksen ja ihmisiä menehtyi. Viinakin oli alkanut maistua. Kaikki tämä merkitsi loppua ylivelkaantuneelle yhteisölle. –Utopian perustaja ja keskushenkilö oli Matti Kurikka , mutta hän oli idealisti, jolta puuttui kyky käytännön asioiden hoitamiseen. Kurikka oli visioinut, että jopa kaikki suomalaiset mahtuisivat asumaan Malkosaarelle. Lopulta vain muutamia satoja lähti rakentamaan sinne onnen maataan. Viimein Kurikka häädettiin pois saarelta, ja saaren presidenttinä jatkoi Kurikan aisapari A.B. Mäkelä . Hän oli alkujaan suomalainen lehtimies ja esimerkiksi Minna Canthin kaveri. –Kanadan valtio puuttui Sointulan asioihin ja vaati, että saarella on noudatettava Kanadan lakeja omien lakien sijaan. Aika monet lähtivät saarelta pois, mutta tänä päivänäkin siellä asuu suomalaisten jälkeläisiä. Jokaisella sukupolvella on omat utopiansa Mari Mörö lähti saarelle tutkimaan sukunsa jälkiä, ja löysi samalla saaren kiinnostavan historian. Hän tutustui A.B. Mäkelän muistelmiin ja päätti kirjoittaa romaanin, joka linkittyy Malkosaaren tapahtumiin. Hajavalo -romaani ilmestyi viime vuonna. Romaanissa Mörö pohtii unelmia, utopioita ja pettymyksiä myös tämän päivän näkökulmasta. Yli sadan vuoden takaisille utopiahaaveille on nykyihmisen helppo hymähtää, mutta unelmoijat ovat aina aikansa lapsia. –Tänä päivänä nuorissa on militantteja vegaaneja, jotka polttavat paperirahaa, koska niiden valmistukseen on käytetty eläinperäistä liivatetta, vertaa Mari Mörö. Mörö on armoitettu tarinankertoja. Muutaman sanan hän jämsäläisyleisölle kertoo myös Malkosaaren kasvillisuudesta. Saarihan sijaitsee Tyynenmeren rannikolla Vancouverinsaaren ja mantereen välisessä salmessa ja luonnonvarainen kasvillisuus siellä on niukkaa. Aikoinaan siellä kasvoi valtaisia douglaskuusia, mutta ne hakattiin lähes sukupuuttoon. –Nykyisin saarella viljellään wasabia ja lääkekannabista. Luonnonvaraisesti siellä ei kasva juuri muuta kuin salalpensasta. Salal on viikkokausia nahistumatta kestävä pensas, jota tuodaan Suomeenkin leikkokasviksi. "Sinne muutti satoja suomalaisia etsimään parempaa elämää, esimerkiksi minun sukulaisiani Karjalasta Jääsken pitäjästä." Mari Mörö