Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Tulospalvelu Podcast Kaupallinen yhteistyö

Nukahtavan rukous

Hesarin ei tarvinnut rukoilla lukijoitaan vastaamaan kyselyynsä talvella 2018. Vastauksia tuli yli 3000. Kyselystä selvisi, että rukoilua pidetään yksityisenä asiana. Yli 90 prosenttia kertoi rukoilevansa yleensä yksin. Siitä eivät aina tienneet edes lähimmät ihmiset. Ihan kuin hommassa olisi jotain hävettävää. Nolous karisee esimerkiksi kirjoittamalla tunteistaan lehteen. Minä rukoilen päivittäin juuri ennen nukahtamista. Sanon sen ääneen, on sen verran lyhyt ja ytimekäs värssy. En laske ketään levolle enkä pyydä olemaan suojanani. Tyydyn latteampaan versioon, kiitän tästä päivästä ja toivon, että huomenna on hyvä päivä. En siis esitä kovinkaan yksilöityjä toiveita. Lahjalistoja voi kirjoittaa joulupukille, eikä sekään tuo kaikkea haluamaamme. Kavahdan sanaa uskonto. Minusta uskonto kahlitsee ja pahimmillaan sairastuttaa ihmisen. Uskomiseen ei tarvita sen enempää uskontoa kuin kirkkoakaan. Käsien ristiminenkään ei tule minulta luontevasti, en lue kirkossa Isä meidän enkä uskontunnusta. Uskovaista minusta ei saa riiputtamallakaan. Hengelliseksi tunnustaudun heti. Rukoileminen on minulle kaikista eniten rituaali, samaa sarjaa kuin hampaiden pesu. Sen tekee, oli sitten arki tai pyhä. En kohdista sitä tietylle hahmolle, ellei sellaiseksi lasketa tätä maailmankaikkeutta. En myöskään luo silmiäni ylös taivaaseen. Saatan katsella huoneen nurkkaan ja huokaista sanomiseni jälkeen, että pitäisi varmaan imuroidakin. Kymmenvuotiaana sen sijaan rukoilin jotain konkreettista. Helsingissä oli ensimmäiset yleisurheilun MM-kisat. Viidennen heittokierroksen jälkeen rukoilin, että Tiina Lillak onnistuisi viimeisellä heitollaan. Ja katso, ihme tapahtui. Lillak kiskaisi yli 70 metriä ja toi Suomelle kisojen ainoa kultaisen mitalin. Kunnia oli minun. Myöhemmin näin toistuvasti televisiokuvista hopealle jääneen Fatima Whitbreadin epäuskon ja pettymyksen ilmeet kasvoillaan. Huonon omantunnonhan se pukkasi. Lillakia vaivasi koko uran ajan paha tekniikkavika. Sama vika oli selvästi rukoilussani, meni sektorin ohi niin että heilahti. Vuosien saatossa olen oppinut luottamaan siihen, että onnellisten tähtien alla joku katsoo päältä. Surullista sen sijaan on, jos rukous on ihmiselle ainoa vaihtoehto keinovalikoimassa. Toisten ihmisten apua ei kannata rukoilla, sitä kannattaa pyytää.