Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Harjunsalmella paloi vanha huoltoasemarakennus – Katso kuvat ja video palopaikalta

Kuhmoisissa Harjunsalmella paloi pahasti vanha valtatie 24:n varrella sijaitseva huoltoasemarakennus. Keski-Suomen pelastuslaitos sai tapauksesta ilmoituksen lauantaina kello viiden aikaan, kun ohi ajanut henkilö havaitsi palon. Palo ehti levitä kahteen kolmasosaan rakennuksesta, jota on laajennettu ajan mittaan. Vanhan huoltamon yhteydessä ollut ravintolaosa säästyi palolta, mutta kärsi vesivahinkoja. Päivystävä päällikkö Pauli Nurminen kertoo, että pelastuslaitoksen saapuessa paikalle huoltamo oli jo täyden palon vaiheessa ja paloi voimakkaasti. Sammutus- ja raivaustyöt jatkuivat noin puoli kahteen iltapäivällä, minkä jälkeen pelastuslaitos poistui paikalta. Paikalla oli parhaimmillaan noin kymmenen pelastuslaitoksen yksikköä. Huoltamo on ollut suljettu noin kolmisen vuotta, mutta rakennuksessa on ollut yhä kahvilatoimintaa. Rakennuksessa on ollut myös asuintiloja, jotka tuhoutuivat palossa. Kukaan ei ollut majoittuneena rakennuksessa palon syttyessä, eikä palosta aiheutunut henkilövahinkoja. Huoltoasemarakennuksen lähellä on myös motelli, mutta se säästyi palolta. Poliisi tutkii palon syttymissyytä. EDIT 2.2. klo 14.48: päivitetty juttua uusilla tiedoilla. EDIT 2.2. klo 11.15: Päivitetty juttua, lisätty kuvia. EDIT 2.2. klo 12.20 Lisätty video