Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Alhojärveläinen Toivo Mäntylä taisteli Suomen puolesta alaikäisenä – Sota ei tule 94 vuotta täyttävän veteraanin mieleen eikä uniin enää päivittäin

Jatkosodan aikana Suomesta loppuivat täysi-ikäiset miehet. Tuolloin palvelukseen alettiin kutsua lähes keskenkasvuisia poikia. Alhojärveläinen Toivo Mäntylä oli yksi heistä. Kutsu armeijaan tuli, kun hän oli 17-vuotias. –Ensin minut vietiin koulutettavaksi Santahaminaan viestikoulutuskeskukseen. Sen jälkeen korjailtiin puhelinlinjoja lähinnä Pohjois-Suomessa. Tammikuussa 1944 lähdin sotatoimialueelle Syvärin taakse, hän kertaa sota-ajan tapahtumia. Kun sota päättyi, hän oli edelleen alaikäinen. Tuolloin täysi-ikäisyyden raja oli 21 vuotta. Oikeastaan Toivo teki eräänlaisen "varusmiespalveluksen" jo 14-vuotiaana. –Ajoin meidän Kaisa-hevosen Jyväskylään talvisotaan vietäväksi. Myös isäni oli talvisodassa. Isä palasi kotiin, mutta Kaisa ei. Motissa linjojen takana Toivon palvelusyksikkö oli 11. divisioonan viestipataljoona. Hänen osaltaan sota alkoi melko hiljaisesti, sillä meneillään oli asemasotavaihe – mutta se oli tyyntä myrskyn edellä. Totinen rytinä alkoi kesäkuussa 1944, kun venäläisten suurhyökkäys käynnistyi. Viestimiehet jäivät vihollisen hyökätessä mottiin linjojen taakse. –Se oli aika epävarmaa oloa. Erinäisten vaiheiden jälkeen päädyttiin kävellen Viipuriin. Siinä oli läheltä piti -tilannekin. Minua sattui vain käteen, muttei siitä oikein kannata mainitakaan. Suomalaiset perääntyivät ja kesän jälkeen tuli aselepo. Toivon sota kuitenkin jatkui. –Meidät laitettiin Taavetissa junaan ja vietiin Liminkaan. Siitä sitten Kiiminkiin ja Pudasjärvelle vetämään linjoja. Kaveri kaatui viereltä Kun Suomi oli saanut solmittua rauhan velivenäläisten kanssa, syttyi Lappi liekkeihin. Saksalaisista tuli nyt vihollisia. Toivo Mäntylän sotareissu jatkui Enontekiölle saakka. –Siellä sain tykkitulta niskaani, mutta monelle kävi vielä huonommin. Esimerkiksi kaverini Antti Pahula Hassin kyliltä kaatui. Sen verran Toivo sai nahkaansa reikiä, että hän päätyi sotasairaalaan Hämeenlinnaan. Haavat paranivat jouluun mennessä, mutta sotahommat eivät vieläkään päättyneet. –Menin vielä puoleksi vuodeksi jatkamaan kesken jäänyttä varusmiespalvelusta Kontiolahteen. Toivoa hieman hymyilyttää. Ikään kuin Syvärin takana käynyt mies ei olisi saanut jo tarpeeksi oppia sotareissullaan. –Olin sitten 20-vuotias, kun palasin kotiin. Olihan se tavallaan aika epätodellinen olotila, kun oli tottunut armeijaan monen vuoden ajan. Vain yhden kerran koko aikana olin päässyt käymään kotilomalla. Alhojärvelle heinähommiin Niin alkoi siviilielämä. Piti miettiä tulevaisuutta. Toivo pohti vakavissaan, että olisi lähtenyt vielä Lappiin miinanraivaustöihin. –Saksalaiset olivat jättäneet maastoon miinoja. Raivauksesta olisi maksettukin aika hyvin. Alhojärvellä oli kuitenkin meneillään heinäntekoaika. –Eihän siitä joutanut sitten mihinkään Lappiin lähtemään. Mäntylän veljeksiä oli kaikkiaan kolme. Toivo oli heistä vanhin ja ainoa sotaan joutunut. Poikien isä oli vielä voimissaan kotitilan isäntänä. Toivolle lohkaistiin osa kotitilasta viljelyyn. Naapurista löytyi emännäksi karjalaistyttö Helvi . –Niin minä rupesin pienviljelijäksi. Kun isäni sairastui, otin haltuuni koko kotitilan. Toiset veljekset lähtivät kaupunkiin. Helville ja Toivolle syntyi kaikkiaan yhdeksän lasta, joten vilskettä tanhuvilla riitti. Seitsemän vuotta sitten Helvi menehtyi. Kaksi lastakin on jo haudan levossa. Toivo on isä, pappa ja isopappa. –Kaikkiaan minulla on jälkipolvea 57 henkeä ja lisää on syntymässä näinä päivinä. Tupakkaa en ole poltellut Tänä vuonna Toivo täyttää 94 vuotta. Vielä vuosi sitten hän ajeli autolla. Nyt lapset vievät häntä tarvittaessa asioille ja kylille. Veteraaneja kutsutaan tätä nykyä mielellään juhliin ja tilaisuuksiin, mutta voimat ovat käyneet vähiin. –Juhlia olisi, kun jaksaisi mennä. Mutta en oikein jaksa lähteä. Toivo asuu kotonaan. Talon toisessa päässä asuu yksi hänen pojistaan. –Olen tässä vähän tarkkailun alla, nauraa Toivo. Sota ei tule hänelle uniin eikä joka päivä mieleenkään. Aika on parantanut haavat niiltäkin osin. Pitkän iän salaisuudeksi veteraani arvelee, ettei hän ole poltellut tupakkaa. Kahvitkin hän juo vain konjakin kera. –Siis en juo kahvia ollenkaan. Joskus tosin voin ottaa pienet konjakit ilman kahvia.