Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Eurovaalikone Podcast Kaupallinen yhteistyö

Vakituista emäntää ei löytynyt – Olavi Tihilä kynti ja kylvi poikamiestilaansa yli 70 vuotta

Aurinko heijastuu piirongin päällä olevasta kunniakirjojen rivistöstä. –Kaikkein arvokkain minulle on tämä presidentti Sauli Niinistön myöntämä Suomen Valkoisen ruusun ritarikunnan 1. luokan mitali, näyttää Olavi Tihilä . Tulevasta kunniasta ei ollut kuitenkaan tietoa kesällä 1942, jolloin Olavi lähti armeijaan pikakoulutettavaksi. Siitä matka jatkui rintamalle Itä-Karjalaan. –Sitä vain lähdettiin. Eikä sitä nuorena osannut edes pelätä. Ei vaikka vanhempi veljeni oli kaatunut talvisodassa. Sotasavotassa vierähti pari parasta nuoruusvuotta. –Mutta selvisin melkein naarmuitta. Sodasta palatessaan Olavi oli parikymppinen. Mitä sitä elämällään tekisi? Koti Juokslahden Tihilässä oli nuorempia sisaruksia täynnä. Maanviljelys kuitenkin kiinnosti. Olavista tuli Harhalan Olli Ratkaisu löytyi läheltä. Olavin kummitäti eli Harhalan Amanda etsi miehensä Vernerin kanssa tilalleen jatkajaa. Niin tehtiin kaupat ja tila siirtyi Olavin nimiin. –Tosin vanha pari asui tilalla vielä kymmenen vuotta sen jälkeen, kun minä muutin sinne. He asuivat toisessa kamarissa ja minä toisessa. Niin oli Tihilän Olavista tullut Harhalan Olli , jolla nimellä häntä alettiin Juokslahden suunnalla kutsua. Harhalassa alkoikin tapahtua, sillä Olli oli rivakka toimissaan. Hän uudisti tilan rakennukset ja raivasi hehtaarikaupalla uutta peltoa. Hän hankki traktorin ja sen perään kaikki mahdolliset työvälineet sirkkeliä myöten. –Ostin perunannostokoneenkin. Nostin vuosikaudet kaikkien naapureiden perunat. Hevosmies henkeen ja vereen Leipä irtosi lehmänlypsyllä, viljelyllä ja metsätöillä. Lehmistä Olli luopui jo 1968. Sen jälkeen navetassa oli vielä jonkin aikaa lihakarjaa. Olavin vierelle ei koskaan löytynyt pysyväistä emäntää. Syytä hän ei suostu arvioimaan. Vastauksena on vain salaperäinen hymynhäive. –Olihan minulla johonkin aikaan sellainen emännöitsijä, hän myhäilee. Poikamies kun oli, jotain huvitusta piti löytää. Olavi oli hevosmies henkeen ja vereen. Itsellään hänellä oli työhevosia, mutta ravitkin kiinnostivat. Kilpa-ajoissa hän kulki ympäri Suomea ja pelasi mielellään totoa. Rahaa tietysti meni, ja joskus sitä tulikin. Sen huolen hän piti, että pelibudjetti pysyi tasapainossa. Talkoilla viljaa ja tukkipuuta Harhalan isäntänä Olavi ahersi yli 70 vuotta. Vähitellen voimat uupuivat yksin oloon. Hän hommasi asunnon Seppolasta ja elämäntyön näyttämö laitettiin myyntiin. Entisestä kotitilasta ovat nyt muistona ilmavalokuvat yksiön seinällä. Olavin mielestä veteraanien asiat ovat hyvällä tolalla. Hän on ollut itsekin Jämsän Sotaveteraanien hallituksessa vuosikaudet. Hän on myös seissyt kirkossa kunniavartiossa, kun aseveljiä on siunattu viimeiselle matkalle. Kun veteraanit olivat vielä ryhtimiehiä, Olavi oli mukana sen seitsemissä talkoissa. Juokslahdella hän keräsi veteraaneille talkoilla viljaa ja tukkipuuta, jota sitten myytiin ja näin saivat veteraanit rahaa käyttöönsä yhteiseksi hyväksi. Joku saattaa muistaa, kun Olavi vielä 1980-luvulla keräsi traktorilla keräyspaperia kylältä. –Kokosin varaston Harhalaan, josta sitten hakivat paperin pois. Askel on jo lyhyt Viime vuosina elämänpiiri on käynyt pieneksi ja askel lyhkäiseksi. Omassa asunnossa elämä kuitenkin vielä sujuu. Nuorempi velimies Teuvo Tihilä käy kaverina kaupalla ja muilla asioilla. –Sellainen erikoispiirre tässä veljessäni on, että hän oli nuorena kova reissaamaan ja tunsi paljon ihmisiä ympäri Suomen, sanoo Teuvo. Olavi nyökyttelee. Paljon on elämää takana. Loppujen lopuksi; aika hyvää elämää.