Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Irja Rimpilä on asunut niin maalla kuin kaupungissakin – Jämsästä hän ei ole koskaan halunnut muuttaa pois

Kuka olet? –Olen Irja Rimpilä. Olen syntyperäinen jämsänkoskelainen, mutta eläkkeelle jäätyämme muutimme Jämsään. –Työurani tein maatalon emäntänä, mutta nyt olen ollut jo 15 vuotta eläkkeellä. Tilamme keskittyi viimeisimmäksi viljelyyn, mutta ehti tilalla olla karjaakin. Mikä Jämsässä on hyvin? –Mielestäni Jämsässä on kaikki hyvin. Täällä on minun tarpeisiini palveluita. Käytän lähinnä kauppa- ja terveyspalveluita. Periaatteessa Jämsästä löytyy kaikki tarvitsemani, ei ole tarvetta lähteä muualta hakemaan. –Olen tulossa seurakunnan tilaisuudesta ja odottelen tässä kyytiä. Käyn myös yhdistysten järjestämissä tapahtumissa ja osallistun toimintaan. Muuttaessamme maalta kaupunkiin oli laskeutuminen kaupunkilaiselämään pehmeä, sillä silloisen talomme alakerrassa oli Marttojen tila. Suuntasin ensimmäisenä sinne. –Ulkona tulee myös liikuttua ja täältä löytyykin paljon kauniita paikkoja. Koskaan minulla ei ole ollut halua muuttaa pois Jämsästä. Mitä kehittäisit Jämsässä? –Ei minulla ole oikein mitään moitittavaa. Mitä toivot tulevaisuudelta? –No tässä ollaan jo elämän ehtoopuolella, ettei suuria toiveita ole. Totta kai toivoisin, että terveyttä riittäisi. Sarjassa jämsäläiset kertovat itsestään ja suhteestaan kotikaupunkiinsa.